IS: Näin Juhani Tamminen vastaa syytöksiin takinkäännöstä
Jääkiekkolegenda Juhani Tammisen puheet Vuoden urheilijan valinnasta nousivat esille tiistai-iltana pidettävän Urheilugaalan alla.
Ilkka-lehden mukaan Tamminen kertoi viime viikon lopulla valitsevansa vuoden parhaaksi urheilijaksi tennispelaaja Henri Kontisen. Aamulehti uutisoi sen sijaan maanantaina Tammisen ilmoittaneen valinnakseen NHL-seura Winnipeg Jetsin superlupaus Patrik Laineen.
Ristiriitaisuus herätti kysymyksiä. Ilkka kirjoitti tiistaina erikseen Tammisen ”takinkäännöstä”.
Tami kertoi Ilta-Sanomille oman näkemyksensä asioiden kulusta.
– Mielestäni koko keskustelu on aivan absurdi. Minulla on omat mielipiteeni, eivätkä ne todellakaan muutu kahden puhelinsoiton välillä, Tamminen sanoi IS:lle.
– Keskustelun aikana on puhuttu 2–3 kovasta urheilijasta. Pyrin perustelemaan näkemykseni hyvin, niin kuin aina teen. Olen tehnyt ammattilaisena töitä seitsemässä eri maassa ja kolmella eri mantereella. Siksi minulle tärkein kriteeri on globaalius, ja sen vuoksi Kontinen menee Laineen edelle.
TV:stä tuttu analyytikko ei ollut varma, miksi kaksi eri lehteä ovat uutisoineet hänen Vuoden urheilija -valintansa eri tavalla.
– Ei ole ensimmäinen kerta, kun joku maakuntien mies tekee virhetulkintoja puheistani. Siksi pidän enemmän suorista lähetyksistä kuin puhelinsoitoista. Kaikki jää nauhalle, ja niitä voivat sitten maakuntien veljet pyöritellä, Tamminen heitti.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja