Muistatko: Igor Larionov oli HIFK:n mies – sopimus oli jo tehty!
Viasatin ja Viaplayn kanavilla on kuluvalla viikolla näytetty NHL:n klassikkofinaaleja. Maanantaina ja tiistaina lähikuvassa oli Detroit Red Wings, joka voitti Stanley Cupin kahdesti. Näissä molemmissa finaaleissa oli yksi Detroitin avainpelaajista Igor Larionov, monivuotinen Punakoneen kuuluisan ykkösketjun sentteri.
Larionovin ura oli saada toisen käänteen vuonna 1989. Sergei Makarovin ja Vladimir Krutovin välissä olympiakultaa ja maailmanmestaruuksia voittanut pelaaja teki sopimuksen HIFK:n kanssa. Helsinkiläisten harmiksi miestä ei kuitenkaan koskaan nähty HIFK:n punaisessa paidassa.
HIFK:n historiaa läpi käyvässä ”HIFK 120 tarinaa” -videosarjassa silloinen HIFK:n vahva mies Frank Moberg muistelee Larionovia.
– Juttu lähti siitä, että Pena Matikaisella oli virolainen tuttava. Tämä tuttava väitti, että hänellä on yhteyksiä Neuvostoliiton maajoukkueen pelaajiin, Moberg kertoo HIFK:n videolla.
– Hän kertoi, että olisi mahdollista sainata tällainen pelaaja – se oli sitä aikaa, kun Viktor Tihonovin homma ei enää sopinut heille.
Virolaiskontakti antoi Mobergille listan, jossa oli useampia nimiä. Joukossa myös Igor Larionov.
– Sanoin, että järjestä tapaaminen. Se tapaaminen tapahtui Göteborgissa, kun joukkue oli siellä pelaamassa. Tavattiin hotellissa.
– Keskustelun jälkeen, ne eivät kauaa kestäneet, mulla oli mukana SM-liigan perussopimus, jossa ei puhuta rahasta mitään. Se allekirjoitettiin siellä. Ajattelin, että perhana, nyt tapahtuu jotain erikoista.
Mutta suuremmat voimat tulivat peliin mukaan ja siirto kariutui.
– Jokin aika myöhemmin Vancouver ilmoitti, että he ovat varanneet kyseisen äijän oikeudet ja se lopetti homman. Eihän minulla ollut mitään lihaksia vastustaa tällaista siirtoa. Toivotin äijälle onnea, ja hän tekikin sitten ilmiömäisen uran Pohjois-Amerikassa, muun muassa Detroitissa.
Myöhemmin – voitettuaan kaksi Stanley Cupia – Larionov on pahoitellut tapahtumaa Mobergille.
– Hän on käynyt täällä jokunen kerta ja pyytänyt kaksi kertaa anteeksi, että petti HIFK:n silloin eikä kunnioittanut tekemäänsä sopimusta. Meillä on erittäin hyvä suhde, kaverihan on aivan ilmiömäinen ihminen sen lisäksi, että hän oli ilmiömäinen kiekkoilija, Moberg sanoo.
– Oli helppo antaa anteeksi.
Katso koko haastattelu täältä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja