MTV: Wahlström haaveilee todellisesta superottelusta – ”Suomessa ei ymmärretä, kuinka suurta se on”
Perjantaina neljännen kerran ammattinyrkkeilyn WBC-liiton ylemmän höyhensarjan mestaruuttaan puolustava Eva Wahlström kertoo MTV:n haastattelussa turhautuneensa nykyisen painoluokkansa tarjoamiin mahdollisuuksiin.
Wahlström kohtaa perjantaina Helsingissä Melissa St. Vilin. Wahlströmin ei ole onnistunut saada muita ylemmän höyhensarjan (59 kg) mestareita kanssaan samaan kehään, joten katse suuntautuu kohti kevytsarjaa (61,2 kg). Siellä houkuttimena on Lontoon olympiavoittaja Katie Taylor, joka pitää hallussaan WBA-liiton MM-vyötä.
– Kyllä minä näkisin, että vuoden päästä olen vaihtanut painoluokkaa ylemmäs. Siellä on tietysti Taylor, joka olisi minulle hyvä vastustaja, Wahlström kertoi MTV:lle.
Rion olympialaisissa Mira Potkoselle tappion kärsinyt Taylor nousi ammattilaisena maailmanmestariksi, kun hän löi lokakuussa 2017 Argentiinan Anahi Esther Sanchezin. Vastustaja on myös Wahlströmille tuttu, sillä hän puolusti omaa titteliään menestyksekkäästi Sanchezia vastaan joulukuussa 2016.
– Se oli Taylorille tiukka ottelu. Kyllä minä näen, että minulla olisi mahdollisuudet voittaakin hänet, Wahlström totesi.
Taylor on tottunut isoihin estradeihin, sillä hän on otellut MM-vöistä huippunyrkkeilyilloissa legendaarisella Wembleyllä ja Cardiffin Millennium-stadionilla. Supertähden kohtaaminen tarkoittaisi myös Wahlströmille ensimmäistä ammattilaisottelua kotimaan rajojen ulkopuolella.
– Taylor-ottelu on sellainen juttu, että jos ja kun se tapahtuu, niin sitä ei kannata tehdä Suomessa, kun täällä ei kuitenkaan edes ymmärretä, kuinka suurta se on, Wahlström heitti.
Lue MTV:n uutinen kokonaisuudessaan.
Wahlströmin ja St. Vilin WBC-titteliottelu huipentaa No Excuses Fight Nightin perjantaina 6.4. Otteluilta nähdään suorana Viasat Urheilu -kanavalla ja Viaplay -suoratoistopalvelussa klo 18.45 alkaen.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja