Mitä ihmettä? NHL:n ärsyttävämmäksi valittu pelaaja kiusaa kodittomia – ”Haista v**tu”
Entisen jääkiekkoilijan Sean Averyn käytös puhuttaa.
Kauteen 2011-12 NHL-uransa päättänyt Avery oli lopettamishetkellä 32-vuotias. Kahdesti NHL:n jäähykuninkuuden voittanut Avery pelasi taalaliigassa 570 runkosajan ottelua ja hankki peräti 1533 jäähyminuuttia. Pisteitä syntyi 247 (90+157).
Keväällä 2007 Avery valittiin Hockey Newsin kyselyssä NHL:n ylivoimaisesti ärsyttävimmäksi pelaajaksi.
Nyt Avery on noussut taas otsikoihin, mutta ei jääkiekkoon liittyen. 36-vuotias entinen lätkänpelaaja häiritsee nykyisin määrätietoisesti kodittomia ihmisiä New Yorkissa. Avery on kuvannut itsestään useita videoita nuorten suosimaan Snapchattiin, joissa hän lähestyy kodittomia. Joskus hän kysyy kodittomilta kellonaikaa, vaikka hänen omassa ranteessaan koreilee huippukallis kello. Joskus hän vain huutaa kodittomille ilman syytä.
Videot pääset katsomaan täältä.
Yksi Averyn seuraaja tiedusteli Snapchatissa, miksi Avery ylipäätään kyselee kodittomilta kellonaikaa.
– Haista v**tu. Kalliit kelloni eivät ole olemassa sitä varten, että ne kertoisivat ajan, Avery vastasi tylysti.
Averyn toiminta on saanut moitteita myös Twitterissä.
– Luin artikkelin, jossa kerrotaan Sean Averyn ahdistelevan kodittomia omaksi ilokseen. Voisiko ihminen enää inhottavampi olla? kyseli Laura Turk.
Lähde: Daily Mail.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja