Millaista on aloittaa päävalmentajaura HIFK:ssa? – ”Kun tulee Helsinkiin, pitää olla elämänkokemusta ja elämässä ryvettynyt”
Helsingin IFK:n päävalmentajan Jarno Pikkaraisen ura jääkiekkovalmentajana on ollut pitkä, mutta Liigassa hän on toiminut päävalmentajana vasta suhteellisen vähän aikaa. Lukuun ottamatta lyhyttä pätkätointa TPS:n luotsina, hän sai ensimmäisen vakituisen päävalmentajapestinsä vasta Helsingin IFK:sta.
Harvoin kukaan aloittaa päävalmentajauraansa noin näkyvällä paikalla. Pikkarainen kertoo asiasta Liiga-podcastissa.
– Iso kiitos Selinin ”Atulle”, että hän pyysi minut aikanaan TPS:aan ja otti vielä mukaansa IFK:hon. Näissä asioissa on aina sattumia, hän sanoo viitaten TPS:n ja IFK:n apuvalmentajana toimimiseen Ari-Pekka Selinin johtamassa valmennustiimissä.
HIFK:n paineita Pikkarainen on osannut käsitellä.
– Kun tulee Helsinkiin, niin pitää olla elämänkokemusta ja elämässä ryvettynyt, että on tullut perspektiiviä ja paineensietokykyä ja on ollut kovissa paikoissa. Monia asioita olisi voinut tehdä elämässä toisin, mutta kun on käsitellyt ne vaikeudet, niin kyllähän se on valmistanut tuohon Helsingin ympäristöön niin, että jalat ovat maassa ja happi kulkee, hän sanoo.
Pikkaraisen haastattelu on kuunneltavissa Suplassa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Dallasin suomalaiset loistivat – Miro Heikkisestä ikäviä uutisia
- Kevin Lankinen torjui Vancouverin voittoon
- Artturi Lehkonen Coloradon sankarina
- Mikko Rantanen debytoi Carolinassa
- Mikko Rantanen kaupattiin – Roope Hintz palasi maalin makuun
- Sebastian Aho loistovireessä – Joonas Korpisalolle nollapeli
- NHL sai uuden suomalaisen maalintekijän
- Jesperi Kotkaniemi ilmiliekeissä
- Sebastian Aho Carolinan sankarina
- Patrik Laine Montrealin sankari