32-vuotias Mika Poutala on avannut pikaluistelun maailmancupin huikeasti. 500 metrillä tuli heti avauskilpailussa Calgaryssa SE 34,28, vaikka luistelusta löytyi virheitäkin. Tässä sivustomme haastattelussa leppoisuuden ja lupsakkuuden perikuvaksi tunnettu Poutala kertoo myös, mikä saa hänet hermostumaan.

Pavel Kulizhnikov ME on 0,3 sekunnin päässä, pystyykö noista SE-luistelun virheistä analysoimaan, kuinka paljon niihin meni aikaa? Menikö tuo kolme kymmenystä?

– Videolta pystyy ehkä hiukan paremmin, omat tuntemukset ja video eivät aina ole synkassa. Jotain voi arvella, mutta aika spekulatiivista se on. Joku iso virhe kaarteessa voi olla sellainen 0,15-0,20 sekuntia.

No onko ME mielestäsi mahdollinen?

– En ole sellaista hirveästi miettinyt. Se ero, minkä Kulizhnikov muihin teki, tuli viimeisellä suoralla. Herättää se ajatuksia. Kyllä se loppu on kriittisin. Siinä on kyse tekniikasta.

Nyt kun kaksi maailman nopeinta rataa on nähty ja koettu Amerikassa, eikä sinne enää tällä kaudella palata, niin eikö se ole omalla tavallaan masentavaa, että Euroopan kisoissa ei ole mahdollisuuksia päästä lähellekään samoihin aikoihin? Tulosurheilusta on kuitenkin kysymys.

– Ei ajattele sillä tavalla. Kilpailen aina toisia luistelijoita vastaan, en aikoja. Rata on aina kaikille sama. Vaikka tekisi SE:n, mutta on 3-4 nopeampaa jätkää, en voi olla tyytyväinen. Mutta tietysti noilla nopeilla jäillä on sellainen fiilis, että nyt on mahdollisuus tehdä ennätys. Pariin vuoteen sitä fiilistä ei ole ollut, mutta nyt oli, ja se SE oli myös tavoitteeni.

Mistä eri ratojen isot nopeuserot johtuvat, miksi jokainen jää ei voi olla yhtä nopea?

– Yksinkertaisesti nuo kaksi rataa ovat niin paljon korkeammalla, että fysiikan lakien mukaan siellä on pienempi ilmanvastus. Euroopan jäistä Inzell on nopein, se on 700 metriä merenpinnasta.

Lähdit kauden alla kolmeksi kuukaudeksi Kanadaan valmentaja Kevin Crockettin valmennukseen. Olet kertonut, että harjoittelu on koventunut reippaasti, avaa vähän, mitä se käytännössä tarkoittaa. Puhutaanko enemmän määrän vai tehon lisääntymisestä?

– Määrän lisäyksestä enemmän. Teemme päivässä kahtakin kovaa harjoitusta, kun aiemmin olen tehnyt vain yhden kovan päivässä. Nyt yritetään välillä tunkea näiden kahden kovan treenin väliin kolmattakin harjoitusta. Vastapainoksi sitten torstai ja sunnuntai ovat nyt aina lepopäiviä, kun aiemmin olen pitänyt yhden lepopäivän viikossa. Yhden päivän aikana tehdään enemmän hommia, mutta vastapainoksi lepoa on enemmän.

– Esimerkiksi alkuun siellä oli heti Salt Lake Cityn leiri, missä vedimme kaksi viikkoa ihan tapporääkkiä, mutta sen päälle oli sitten neljä päivää lomaa, sitten taas tosi kovaa settiä.

On aika harvinaista lajista riippumatta, että nopeutta ja räjähtävyyttä vaativassa lajissa pystyy parantamaan ennätystään 32-vuotiaana, kuinka paljon enemmän joudut tekemään eri asioita kehittymisen eteen nyt kuin nuorempana?

– En oikeastaan ollenkaan. Tuntuu, että jopa vähemmän. Mulla on niin vahva peruskunto. Nuorempana sitä joutui rakentamaan koko ajan, mutta nyt pitää luottaa siihen, että pohja pitää ja harjoitella kovaa.

Millainen kaveri on toinen suomalaishuippu Pekka Koskela, kuinka tulette reissuilla toimeen? Persoonat ainakin täältä katsottuna ovat kovin erilaisia?

– Erittäin hyvin tullaan toimeen, vaikka olemme tosiaan persoonina tosi erilaisia. Hänen kanssaan tulee aina hyvin toimeen. Kun asumme eri paikkakunnilla, niin kisareissut on oikeastaan ainoita paikkoja missä näemme. Reenihommista yleensä juttelemme.

Mitäs sanot nyt maailmancupissakin piipahdelleista nuorista suomalaisluistelijoista? A-maajoukkueessa on tällä hetkellä kuusi kaveria, jotka ovat alittaneet 36 sekuntia 500 metrillä, onko heistä sinun ja Koskelan perillisiksi?

– On ehdottomasti, meillä on aika hyvä tilanne tällä hetkellä junioripuolella. Mutta eihän täällä meidän olosuhteissa Suomessa helppoa ole harjoitella. Mutta toisaalta, kyllä minä ja Pekkakin teimme jo aika hyviä tuloksia nuorena ennen kuin lähdimme yhtään mihinkään maailmalle.

Mitä se viimeinen 1,5 sekuntia vaatii näiltä nuorilta kavereilta, että päästään huipulle?

– Sanoisin, että uskallusta lähteä maailmalle näistä meidän olosuhteista. Esimerkiksi nyt Inzellin maailmancupiin ensi kertaa tuleva 19-vuotias Tuomas Rahnasto on ollut jo monta kuukautta Inzellissä harjoittelemassa ja heti on alkanut tulla tulosta. Panostus näkyy.

– Se vaatii lisäksi omaa oppimista. Jossain vaiheessa uraa on pystyttävä oivaltamaan itsekin niitä yksityiskohtia. Miltä se puristus ja paine tuntuu. Ne pitää itse oivaltaa ja löytää. Jos näin ei käy, ei kyllä pääse 35 sekunnin alle. Ja totta kai pitäisi hyödyntää sitä osaamista ja oppia, mitä meilläkin tällä hetkellä on.

Kuinka usein nämä nuoret lupaukset tulevat kyselemään teiltä kokeneilta jermuilta vinkkejä?

– Jonkin verran, mutta voisivat toki tulla enemmänkin. Siksi menen itse aika usein jopa tyrkyttämään apua. Olen yrittänyt olla siinä avoin, auttavainen ja aktiivinen, että nuoret uskaltaisivat tulla itsekin kyselemään enemmän.

Millaista on huippu-urheilijana eläminen, kuinka usein tekee mieli heittäytyä tavikseksi?

– En koe olevani mitenkään erikoinen, koen olevani ihan tavis. Ravinnosta ja terveistä elämäntavoista on tietysti pakko pitää kiinni. Joka vuosi on kuitenkin kuukauden tauko, jolloin voi elää vähän rennommin ja tehdä mitä huvittaa. Tämä tuo niin paljon positiivisia asioita elämään, että ei se ainakaan pahalta tunnu. Paitsi matkustaminen ja perheen luota poissa oleminen. Se on se isoin asia, mikä tässä rassaa.

No mitä teet mieluiten silloin, kun on se vuotuinen kuukauden vapaa?

– Vaikka tässä saa matkustaa koko ajan, niin pyrimme tekemään perheen kanssa jonkun lomareissun, niitä ei tässä hommassa ihan hirveästi tule. Tykkään pelata salibandya seurakunnan joukkueessa, sitä ei tosin uskalla koskaan pelata kilpailukaudella, kun se on niin riskialtis peli. Tykkään ottaa rennosti ja nautin siitä, että voi olla suunnittelematta asioita, voi elää hetkessä. Lähteä ihan yhtäkkiä käymään extempore ihan missä tahansa. Se rentouttaa, koska urheilu on niin aikataulutettua hommaa.

Mikä on omituisin tai mieleen painunein tapaus, mitä sinulle on sattunut urheilussa maailmaa kiertäessäsi?

– Onhan niitä omituisiakin sattunut, mutta ei nyt tule mieleen mitään yksittäistä, matkustaessa aina sattuu ja tapahtuu. Mieleenpainuvin on ollut ensimmäisten olympialaisteni avajaiset ja tietty se, kun johdin ensimmäisen luistelun jälkeen Vancouverin olympialaisissa, ei sitä fiilistä koskaan unohda.

Mistä yltiöpositiivisuutesi kumpuaa? Mökötätkö koskaan tai meneekö ikinä hermot, jos kyllä, niin mistä syystä?

– Kyllä joskus menee hermot, viime aikoina esimerkiksi lasten kanssa on välillä menettänyt hermoja. Mutta yritän ottaa elämän rennosti ja olla stressaamatta. Itse asiassa mä olen ihan tietoisesti valinnut sen, että etsin aina asioista positiivisia ja hyviä puolia. Tuntuu siltä, että aika moni ihminen on valinnut juuri toisin päin eli etsii kaikesta pelkkiä huonoja puolia. Positiivisuudessa se oma päätös on iso asia.

– Ja tietysti mun uskoni on tuonut varmuutta elämään, tiedän, että kaikki menee kuitenkin hyvin, eikä tarvitse pelätä mitään.

Nyt kun IS:llä oli kesällä tämä Malminkartanon porrasjuoksuhaaste, niin jossakin mainittiin, että Poutala vetää alle 50 sekuntia, onko näin? Menetkö keväällä koittamaan, tämän hetken ennätys on siellä 54,1?

– Olen siellä treenannut kyllä paljon, mutta maksimilla en ole koskaan sitä koittanut ajan kanssa. Ehdottomasti käyn kokeilemassa keväällä, kun kausi on ohi. Tosi mielenkiintoista siitä tulee, on ollut hauska katsoa, miten eri lajien urheilijat ovat siellä juosseet. Hankala sanoa, meneekö se 50 sekuntia rikki.

LAURI HOLLO

 

Aiheet Haastattelut pikaluistelu Poutala Mika Talvilajit