Mikä on Huuhkajien nuorten maalintekijöiden salaisuus? – ” Kaikista tärkeintä on se…”
Marcus Forss ja Onni Valakari löivät itsensä läpi suomalaisten jalkapallon seuraajien tietoisuuteen Ranska-ottelun maaleillaan. Huuhkajien valmentaja Mika Nurmela kertoo Suplan Week of Football -podcastissa taustoja nuorten miesten onnistumisille.
– Kaikista tärkeintä on se, että kun nuoret kaverit tulevat ensimmäistä kertaa A-maajoukkueeseen, he tuntevat olonsa hyväksi heti. Se mahdollistaa sen, että pystyt antamaan parhaan mahdollisen panoksen. Kyse ei ole koskaan ollut siitä, etteikö Valakari olisi riittävän taitava pelaaja kansainvälisiin peleihin. Hän on näyttänyt sen alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa. Kehityskäyrä on vahvasti ylöspäin. Olemme nähneet Marcus Forssin tekevän maaleja Englannissa Championshipissa, hän sanoo.
Forss kertoi ennen ottelua, että kentälle pitää mennä pelaamaan eikä pelkäämään. Nurmelan mukaan hän sai toteuttaa tätä ajatusta muun joukkueen tukemana hyvin.
– Se, että pystyt tuomaan jotain kolmen päivän leirityksen jälkeen, kertoo koko joukkueesta. He ovat tulleet tänne, ja näyttäneet, että pystyvät ensimmäisestä päivästä alkaen tekemään rennosti omaa juttuaan. Mielestäni se on kiitos ympäristölle ja joukkueelle, että annetaan mahdollisuus onnistua. Hyvä esimerkki eilen: Onni Valakari tunsi ensimmäisestä kosketuksesta, että pystyy pelaamaan täällä ja tämä on ok. Ei tarvinnut jännittää omaa tasoaan. He ovat ansainneet paikkansa A-maajoukkueessa ja heille annettiin mahdollisuus onnistua. Muu joukkue on ympärillä, ja tukee. Eilinen on todiste siitä, millainen joukkue olemme, ”Nure” sanoo.
Suomi kohtaa UEFA Nations Leaguen seuraavassa ottelussa vieraissa Bulgarian. Suora lähetys tuosta ottelusta alkaa sunnuntaina kello 18 Viaplayssa ja V Sport Jalkapallo -kanavalla.
Nurmelan haastattelu löytyy Suplasta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja