Ruotsin miesten suoritus miesten yhdistelmäkisassa olympiahiihdoissa jäi varsin keskikertaiseksi ja suurin toivo Calle Halfvarsson floppasi täysin keskeyttäen kisan jo ennen puoliväliä.

Halfvarssonille kisan alku oli hankala ja hän jäi kärjestä jo melkoisesti, mutta kuroi eroa umpeen ja oli reilun 11 kilometrin jälkeen vain 11 sekuntia kärjestä. Vajaa kilometri myöhemmin eroa oli jo 40 sekuntia ja se kasvoi jatkuvasti.

– Hän vain pysähtyi mäkeen stadionin takana. Näytti siltä kuin hän aikoisi keskeyttää, NRK:n toimittaja kertoi Aftonbladetille.

Näin myös kävi, eikä Halfvarsson koskaan ilmestynyt puolimatkan väliaikapisteelle. Hän paineli huoltorakennukseen, josta poistui tunnin kuluttua aidan yli hypäten mediaa vältelläkseen.

– Painukaan tiehenne! Saatte tietoa myöhemmin illalla, Halfvarssonin valmentaja Ola Ravald pauhasi median edustajille.

Myöhemmin saatujen tietojen mukaan kyse ei ollut mistään onnettomuudesta tai sairastumisesta. Halfvarssonilla ”ei vain kulkenut” Ruotsin joukkueenjohtaja Rikard Gripin mukaan.