Markus Halsti harmitteli nukahduksia

Markus Halstin Malmön tie jatkoon Mestarien liigan karsinnoissa muuttui melkoisen hankalaksi, kun joukkue kärsi kolmannen kierroksen avausosassa tiistaina Sparta Prahan vieraana 2-4-tappion.
Mietittävää jäi sikäli, että Malmö vei ottelun alkua täysin omien suunnitelmiensa mukaan.
– Ensimmäisellä puoliajalla taktiikkamme toimi moitteettomasti. Puolustettiin alhaalta ja iskettiin vastahyökkäyksillä laitojen kautta Sparta Prahan nostaessa laitapakit ylös hyökkäyksiin. Alun jälkeen pari maalia ja sitten johtoon. Kaikki toimi, mutta tällaisissa peleissä virheistä rangaistaan kovalla prosentilla, Halsti kertoi OrsaSportin verkkosivuilla.
– Nyt pari nukahdusta ekalla jaksolla ja maali omiin. Toisen puoliajan alku olikin sitten pelkkää painajaista, kaksi maalia parin minuutin sisään. Siitä kotijoukkueelle energiaa, ja me taas menetimme kontrollin omasta pelistämme. Välimatkat kasvoivat aivan liian pitkiksi, ja kotijoukkue vei peliä, turha mitään muuta lässyttää.
Halsti ei kuitenkaan missään nimessä ole luopunut jatkohaaveista.
– Ei 4-2 loppujen lopuksi ole katastrofi. Pystyimme tekemään kaksi maalia vieraissa niin on pakko uskoa, että pystymme siihen myös kotonamme. Jatkoon pääsy vaatii meiltä jokaiselta kuitenkin aivan täydellistä koko ysikymppistä ensi keskiviikkona ja se on jo nyt tähtäimessä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Teuvo Teräväinen vahvassa liidossa
- Sebastian Aho teki NHL-historiaa – Roope Hintz ilmiliekeissä
- Eeli Tolvanen maalivireessä – Sebastian Aho ja Mikko Rantanen löysivät toisensa
- Roope Hintz hurjasteli neljä tehopistettä
- Suomen MM-hiihtotähdestä kurja paljastus Ylellä
- Artturi Lehkonen maalinteossa – Kevin Lankinen loisti
- Patrik Laine hurjana – suomalaispakit iskussa
- Winnipegin hurja liito jatkuu
- Teuvo Teräväinen rikkoi rajapyykin
- NHL palasi tositoimiin – suomalaispelaajat tehokkaina