Marit Björgen yllätti omansakin: ”Kilometri ennen maalia olin todella pessimistinen”
Naisten viestikulta Pyeongchangissa näytti olevan jo pedattuna Ruotsille, mutta toisin kävi, kun Norjan kokenut Marit Björgen pesi loppukirissä sprintti- ja kirispesialisti Stina Nilssonin.
Kilometri ennen maalia Nilsson näytti hyvävoimaiselta lähestyessään stadionia yhdessä Björgenin kanssa ja Norjan joukkueenjohdon usko kultaan horjui vahvasti.
– Olin todella pessimistinen siinä vaiheessa. Stina pysyi koko ajan helposti mukana, maajoukkuevalmentaja Roar Hjelmeset kuvaili NRK:lle.
Viimeisessä nousussa Björgen sai kuitenkin nykäistyä pienen eron ja se ratkaisi. Nilsson näytti yhtäkkiä väsyneeltä, eikä pystynyt seuraamaan ja oli menettää vielä tasapainonsa viimeisessä mutkassa.
– Olin itse hermostunut, olen aina lähtenyt yksin viimeiselle osuudelle. En voinut kuin vetää ja yrittää väsyttää hänet. Se onnistui, hän ei selvittänyt viimeistä mutkaa ja yllätin itsenikin, Björgen iloitsi.
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja