Lukas Hradecky: ”Munat meni shortseihin”

Bröndby koki yllättävän kotitappion sunnuntaina, kun se hävisi Randersille 0-2. Bröndbyn maalivahti Lukas Hradecky ihmetteli joukkueensa vaisua esitystä.
Bröndby sai otteluun huonoimman mahdollisen alun, kun Randers meni johtoon jo kolmannella minuutilla.
– Suoraan sanottuna tuntui, että jätkillä munat meni shortseihin. Randers sai nopean avausmaalin ja tuntui, että pelaajat jännittivät liikaa peliä, kun oli katsomo täynnä ja kaikkea hälinää. Emme tehneet pelissä mitään oikein, Hradecky hämmästeli.
Yksi hälinän aiheuttajista oli Daniel Agger, joka teki paluun joukkueeseen yhdeksän Liverpoolissa vietetyn kauden jälkeen. Agger ei ollut kuitenkaan vielä kokoonpanossa sunnuntaina.
– Kaikki tiesivät hypetyksen ja sen, että katsomo tulee olemaan täynnä ja Aggerin paluu. Todella outoa, että pelasimme noin huonosti, sillä kyllä kaikki ovat tottuneet pelaamaan isojen yleisömäärien edessä, ihmetteli Hradecky.
Hradecky uskoo, että Agger on puuttuva palanen joukkueen puolustuspelaamiseen.
– Hän vaikuttaa maailman sympaattisimmalta äijältä ja kävi meille puoliajallakin puhumassa. Hän tulee olemaan meille tärkeä pelaaja, sillä puolustuksestamme on puuttunut johtaja sen jälkeen, kun Khalid Boulahrouz lähti viime kauden jälkeen.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintzin hirmuvire jatkuu – koko sarjan kuumin pelaaja
- Teuvo Teräväinen vahvassa liidossa
- Sebastian Aho teki NHL-historiaa – Roope Hintz ilmiliekeissä
- Eeli Tolvanen maalivireessä – Sebastian Aho ja Mikko Rantanen löysivät toisensa
- Roope Hintz hurjasteli neljä tehopistettä
- Suomen MM-hiihtotähdestä kurja paljastus Ylellä
- Artturi Lehkonen maalinteossa – Kevin Lankinen loisti
- Patrik Laine hurjana – suomalaispakit iskussa
- Winnipegin hurja liito jatkuu
- Teuvo Teräväinen rikkoi rajapyykin