Loppukauden menestyspelaaja halutaan pitää SJK:ssa: ”Kaikkemme yritämme”
Yksi viime Veikkausliigakauden parhaista kesken kautta tulleista vahvistuksista – ellei paras – Emmanuel Ledesma halutaan pitää SJK:n riveissä. Ledesma on ilman sopimusta, mutta päävalmentaja Jani Honkavaaran mukaan seura yrittää todella saada hyökkäyspään pelaajan ensikin kaudeksi riveihinsä.
– Olemme neuvotelleet hyvässä hengessä. Sopimus voi olla lähellä tai sitten ei. Hänen perheensä on Argentiinassa ja hänelle varmasti ideaalitilanne olisi löytää sieltä seura. Sen voin sanoa, että jos hän Suomessa pelaa, niin se on SJK:ssa Honkavaara katkaisee siivet HJK-kytkennöistä.
– Viimeistä niittiä emme ole kuitenkaan saaneet sovittua. Sopimus on lähellä, mutta kaukana, Honkavaara kertoi Veikkausliiga.comissa.
Honkavaara muistuttaa kuitenkin realismista. Tilanne maailmalla on haastava.
– Totta kai haluamme pitää hänestä kiinni, mutta hänellä on perhe Argentiinassa ja se vaikuttaa näin korona-aikaan paljon. Korona tekee perheelliselle ulkomaalaispelaajalle tilanteen vaikeaksi, kun ei tiedä, milloin perhettä pystyy näkemään ja siihen voi mennä pitkäkin aika. Samaan aikaan moni kuitenkin haluaa tulla nimenomaan Suomeen, sillä koronatilanne on täällä hyvin hoidettu.
– Toivoisin, että voisin julistaa hänen olevan pelaajamme ja voin vain sanoa, että kaikkemme yritämme, Honkavaara vakuuttaa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja