Liverpoolin tähti johtaa MM-kisojen yllättäjäjoukkuetta
Sadio Mané aloittaa Senegalin kanssa MM-kisat tänään ottelulla Puolaa vastaan. Senegalin toiveet menestyksestä MM-kisoissa lepäävät pitkälti Manén harteilla. Hän on joukkueen ehdoton supertähti.
”En halua sanoa, että hänestä voi tulla yksi maailman parhaista pelaajista. Hän on jo nyt yksi maailman parhaista pelaajista.” Näillä sanoilla Senegalin valmentaja Aliou Cisse kuvaili Liverpoolissa tällä hetkellä pelaavaa laituria. Manén vahvuudet kentällä ovat ennalta-arvaamattomuus sekä räjähdysmäinen nopeus. Hän viihtyy laidassa loistavan haastokykynsä ansiosta, mutta hän osaa pelata myös keskushyökkääjänä.
Mané syntyi Sédhioussa, joka sijaitsee Senegalin eteläosassa. Siellä hän harjoitti osaamistaan Académie Génération Foot -nimisessä jalkapalloakatemiassa. Lupaava hyökkääjä sai ensimmäisen ammattilaissopimuksensa Ranskasta, FC Metzistä. Metz pelasi tuohon aikaan Ranskan toiseksi ylimmällä sarjatasolla. Mané ehti edustaa FC Metziä vain yhden kauden ajan. Hän oli herättänyt itävaltalaisen suurseuran FC Red Bull Salzburgin kiinnostuksen, mihin Mané siirtyikin seuraavaksi noin neljän miljoonan punnan siirtokorvauksella.
Energiajuomajätti Red Bullin omistamassa joukkueessa Mané sai siivet. Ensimmäisellä kaudellaan Itävallan Bundesliigassa hän teki 16 maalia 26 otteluun. Hän pelasi vielä kaksi seuraavaa kautta Salzburgissa, minkä jälkeen ovi Englannin Valioliigaan aukesi. Loistavasta kykyjenetsinnästä tunnettu Southampton osti miehen pelioikeudet noin 12 miljoonalla punnalla.
Ensimmäisellä kaudellaan Valioliigassa Mané paukutti komeat kymmenen maalia, mutta kauden huippuhetki senegalilaiselle tuli 16. toukokuuta Southamptonin kauden viimeisessä kotipelissä Aston Villaa vastaan. Mané ampui Villan verkkoon Valioliigan historian nopeimman hattutempun. Aikaisemmin tätä ennätystä piti hallussaan Robbie Fowler, joka oli maalannut kolme kertaa neljässä minuutissa ja 33 sekunnissa. Manén historiallinen hattutemppu syntyi kahden minuutin ja 56 sekunnin sisään.
Mané pelasi vielä seuraavan kauden Southamptonin riveissä, mutta tuskaili loppukaudesta Ronald Koemanin valmentamassa joukkueessa peliajan kanssa. Kaudelle 2016-2017 Mané sai unelmasiirtonsa, kun Liverpool maksoi senegalilaisesta 34 miljoonaa puntaa. Näin Manésta tuli sen ajan kallein afrikkalaispelaaja.
Mané onnistui tekemään lopullisen läpimurtonsa maailman huippupelaajien joukkoon ensimmäisellä kaudellaan Liverpoolissa. 27 Valioliigan ottelussa syntyi komeat 13 maalia ja 6 syöttöä. Mané myös valittiin heti ensimmäisellä kaudellaan Liverpoolin vuoden pelaajaksi.
Viime kaudella Mané jatkoi puolustuksien puhkomista. Yhdessä Roberto Firminon ja Mohamed Salahin kanssa senegalilainen muodosti Euroopan pelätyimmän hyökkäyskolmikon. Liverpool raivasi tiensä aina Mestarien liigan finaaliin asti, jossa Real Madrid kuitenkin murskasi Manén unelman Mestarien liigan voitosta. Finaalitappiosta huolimatta mies pelasi jälleen loistavan kauden.
Senegal onnistui pääsemään Venäjän MM-kisoihin Manén johdolla. Viimeksi maa oli pelannut MM-kisoissa vuonna 2002. Senegalissa odotetaan Manén sukupolvelta menestystä Venäjän kisoissa. Maassa ei ole ollut näin kovaa jalkapallomaajoukkuetta pitkään aikaan. Joukkue pelaa todella hyökkäävää peliä ja se on noussut nopeassa ajassa yhdeksi Afrikan parhaista maista.
Manén Senegal aloittaa kisaurakkansa tänään kello 18:00 ottelulla Puolaa vastaan.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja