Litmanen: Tuomaritaso korkea kisoissa
Kuningas Jari Litmanen antaa vahvasti positiivista palautetta MM-kisojen erotuomaritoiminnasta YLEn blogissaan. Litmanen on myös sitä, mieltä VAR-systeemi on kokonaisuudessaan toiminut hyvin. Alussa systeemiä käytettiin paljon, lopussa vähemmän. Litti muistuttaakin, että kyseessä on apuväline – ei erotuomarin korvaaja.
– Alkoi huolettaa, että hyvästä rengistä on kasvamassa isäntä ja päätuomarit pelaavat varman päälle erilaiset tilanteet: en ota mitään kantaa 50 vs 50 -tilanteisiin, koska pian minulle kuitenkin kerrotaan Moskovasta, että kannattaa katsoa tilanne uudestaan. Alkulohkovaiheessa ammuttiin myös ennätysmäärä rankkareita, juuri VAR:in seurauksena. Eikä päätuomari ollut kertaakaan alkulohkopeleissä eri mieltä kuin VAR-huone, joka oli tilanteen kehottanut tarkemmin katsomaan, Litmanen kirjoittaa YLEllä.
Litmasen huomioiden mukaan kesken kisojen tapahtui muutos. Päätuomarit ottivat vallan takaisin itselleen ja tämän jälkeen asiat ovat sujuneet. Myös pelaajien ymmärrys kasvoi kisojen edetessä Litmasen mielestä.
– Myös pelaajat oppivat – rangaistusalueella tapahtunut repiminen väheni kisojen aikana huomattavasti, kun ymmärrettiin, että siihen suhtauduttiin nyt vakavasti ja tilanteita oikeasti katsottiin uudestaan, Litmanen pohti YLEn blogissaan.
Kaiken kaikkiaan Litmanen piti kisojen erotuomaritoimintaa onnistuneena. Hänen mielestään yksi onnistujista oli myös finaaliin valittu argentiinalainen päätuomari Nestor Pitana.
Koko Litmasen blogi on luettavissa osoitteessa https://yle.fi/urheilu/3-10304
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kevin Lankinen torjui Vancouverin voittoon
- Artturi Lehkonen Coloradon sankarina
- Mikko Rantanen debytoi Carolinassa
- Mikko Rantanen kaupattiin – Roope Hintz palasi maalin makuun
- Sebastian Aho loistovireessä – Joonas Korpisalolle nollapeli
- NHL sai uuden suomalaisen maalintekijän
- Jesperi Kotkaniemi ilmiliekeissä
- Sebastian Aho Carolinan sankarina
- Patrik Laine Montrealin sankari
- Artturi Lehkonen ja Kaapo Kakko hurjina NHL-kierroksella