Lauriton Bulls porskuttaa – nousi viivan yläpuolelle!
Edelleen ilman Lauri Markkasta pelaava Chicago Bulls on vahvassa vireessä NBA:ssa. Joukkue nappasi maukkaan voiton vierasottelusta Houstonia vastaan. Lisäksi voitto ei ollut tällä kertaa vain Zach LaVinen pistesaalistuksen varassa – Bullsin korkein pistemäärä kirjattiin Coby Whiten nimiin, 24 pistettä. LaVine teki kolme pistettä vähemmän.
Voitto oli henkisesti erittäin tärkeä Bullsille, sillä joukkue nousi pudotuspeliviivan yläpuolelle sen ansiosta ensimmäistä kertaa tällä kaudella, puhumattakaan tuloksellisesti kammottavasta viime kaudesta. Nousu sarjataulukon ”paremmalle puolelle” on tällä hetkellä niukimmalla mahdollisella erolla, sillä Chicagon kanssa täsmälleen samassa pistekeskiarvossa on myös Charlotte.
Mutta joka tapauksessa, on varmasti henkeä kohottavaa nähdä joukkue pitkästä aikaa oikeasti taistelemassa play-off -paikasta ja odottamassa samalla, että erinomaisessa vireessä ennen loukkaantumistaan ollut Lauri Markkanen palaa vahvistamaan ja monipuolistamaan Bullsin hyökkäystä. Bulls on voittanut tämän kauden otteluistaan 14 ja hävinnyt 16 kertaa – Itäisessä, Philadelphian johtamassa, konferenssissa tilasto oikeuttaa sijalle kahdeksan eli niukasti sarjataulukon aurinkoisemmalle puolelle.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja