Lassevirenit tehneen norjalaissensaation olympiakulta kerää hehkutuksia – ”Kovempi kuin rankkari Brasiliaa vastaan”
Norjalaishiihtäjä Simen Hegstad Krüger hiihti olympiakultaan uransa ensimmäisessä arvokisastartissa Pyeongchangin olympialaisten 30 kilometrin yhdistelmäkilpailussa uskomattomien vaiheiden jälkeen.
24-vuotias Krüger kaatui heti kisan alkuvaiheessa ja jäi koko joukon hännille rikkoutunut sauva kädessään. Kuin Lasse Virén aikanaan nuori norjalainen nousi vaikeuksien kautta olympiavoittajaksi. Hän hiihti joukon kiinni takamatkalta ja teki irtiottonsa vapaalla hiihtotavalla noin neljä kilometriä ennen kisan loppua. Krüger otti lopulta voiton kahdeksan sekunnin erolla ennen Martin Johnsrud Sundbytä. Norjalaisten kolmoisvoiton varmisti Hans Christer Holund.
Olympiavoittaja Frode Estil suitsutti Krügerin temppua VG-lehdelle. Estil kaatui itse Torinon olympialaisten yhdistelmäkilpailussa nousten kuitenkin lopulta hopealle. Mitalin värin lisäksi Krügerin temppu oli Estilin mukaan muillakin mittareilla vielä kovempi.
– Kun minä tein sen, olin jo 33-vuotias olympiavoittaja. Krüger on vielä nuori poika. Olen eniten vaikuttunut siitä, että hän oli niin jääkylmä ja selvitti tilanteen hienosti, Estil sanoi.
Toinen olympiavoittaja Thomas Alsgaard vertasi suoritusta jalkapalloon.
– Tämä on isompi juttu kuin osua rankkareilla Brasiliaa vastaan. Muuta ei voi sanoa, 30 kilometrin kisan Lillehammerin olympialaisissa voittanut Alsgaard totesi.
Yhdistelmäkisan paras suomalainen oli 19:nneksi sijoittunut Iivo Niskanen.
Lähde: VG.no.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Konferenssiliigan liigavaihe saatiin päätökseen
- Joel Kiviranta Coloradon sankari – Teuvo Teräväisen vahva vire jatkuu
- Suomen joukkue Tour de Skille nimetty
- Aleksander Barkov palasi voitokkaana
- Viaplay esittää jatkossa taito- ja pikaluistelua
- Patrik Laine iski hattutempun – Teuvo Teräväiselle myös kolmen pisteen peli
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä