KuPS kohtaa tänään torstaina klo 19 Eurooppa-liigan ensimmäisen karsintakierroksen avauspelissä FC Kööpenhaminan. Vastus olisi voinut olla tässä vaiheessa jopa huomattavasti helpompi, mutta sitä eivät kuopiolaiset ala jossittelemaan.
Tanskan kestomenestyjä FC Kööpenhamina sijoittui kaudella 2017-18 Tanskan pääsarjassa neljänneksi pisteen päähän pronssista. Joukkueessa pelaa myös yksi erityisen tuttu kasvo, sillä Huuhkajien maalivahti Jesse Joronen siirtyi seuraan kesällä.
– Fiilis on todellakin pelkästään hyvä. Ei ole mitään hyötyä lähteä pelkäämään. Tiedän henkilökohtaisesti, että pärjään ja tiedän myös, että joukkueemme pärjää. Toivottavasti kaikki myös jätkämme tietävät, että me kaikki pärjäämme. Ihan varmasti, KuPS:n tähtihyökkääjä Rasmus Karjalainen kommentoi Veikkausliiga.comin haastattelussa.
– Totta kai vastus on kova. He ovat joukkueena vahva ja heillä on taitavia yksilöitä. Mutta me emme lähde pelkäämään. Ainut tapa saada pisteitä on lähteä rennosti ja oman pelin kautta. Lähdemme nauttimaan hienosta pelistä.
Ei olisi ensimmäinen kerta, jos joku suomalaispelaaja siirtyisi kansainvälisille kentille juuri europelien jälkeen. Karjalainen tiedostaa tilanteen, mutta ei ainakaan myönnä paineiden painavan.
– On selvää, että näitä seurataan ulkomailta enemmän kuin normaalia Veikkausliigan peliä. En ota siitä kuitenkaan missään nimessä paineita. Kaikki jalkapalloilijat haluavat pelata mahdollisimman isoja pelejä. Odotan torstai-iltaa todella innoissani. Jos pärjäämme joukkueena, niin näytämme kaikki hyviltä. Emme voi lähteä tuon tason peliin yksilöinä sotimaan.
– Meillä on paljon tietoa vastustajasta, olemme käyneet joukkuetta ja yksittäisiä pelaajia tarkkaan läpi. Kyseessä on niin kova ryhmä, ettei sellaista Suomesta löydy. Me teemme aina vastustajan mukaan pieniä viilauksia peliimme ja niin nytkin.
KuPS kohtaa FC Kööpenhaminan torstaina 12.7. kello 19 alkaen Savon Sanomat Areenalla. Ottelu näkyy suorana lähetyksenä suoratoistopalvelu Viaplayssa.