Kuningaskotkalla nuha: ”Janne Ahosen paluu mennyt päin per*että”
Mäkihypyn maailmancupin kausi alkoi viikonloppuna Saksan Klingenthalissa. Suomalaisten suorituksissa ei näkynyt valoa sen enempää kuin viime kaudellakaan.
No kolme suomalaista pääsi sentään mukaan kilpailuun ja vain yksi jäi karsintaan, mitä sanot tästä sivustomme asiantuntija Lauri Hollo?
– Ei mitään uutta auringon alla. Onhan tämä yhä karmeaa, että me jännitämme kädet hiessä ensin sitä, pääsevätkö suomalaiset karsinnasta kilpailuun ja sitten sitä, pääseekö joku toiselle kierrokselle. Miten tämä voi olla mahdollista maassa, jonka mäkihyppyhistoria on aivan järjetön?
Lauri Asikainen pääsi sentään toiselle kierrokselle…
– Niin pääsi, onneksi sentään. Mutta jos tarkastellaan asiaa numeroiden valossa, on tilanne yhä kammottava. Kilpailun TOP 14 hyppääjät vetivät tänään kahdella kierroksella keskimäärin yli 130 metrin hypyt, Asikainen hyppäsi 122 ja 115 metriä. Asikaisen matka kärkeen oli tänään 80 pistettä. Välimatka on iäisyys. Tylynkaru fakta on se, että suomalaisten hyppyjen pituuksista puuttuu 10-15 metriä huipputasolle ja se on uskomattoman pitkä matka.
Harri Olli olisi kaiketi ollut paras suomalainen ilman diskausta.
– Todennäköisesti. Olli olisi päässyt toiselle kierrokselle mutta hänet hylättiin sääntöjenvastaisen hyppypuvun takia. Ollin tilanne näyttää ihan kohtalaisen hyvältä, näillä näkymin hän on meidän parhaita miehiämme tällä kaudella. Jarkko Määttä oli suomalaisista paras kesä GP:ssä, mutta hän ei ollut nyt mukana. Uskon että Määttä on tällä kaudella ykkösmiehemme ja Olli yhtä selkeä kakkonen. Tuskin kuitenkaan joukkueena juuri sen parempaan pystytään kuin viime kaudellakaan.
Janne Ahonen oli 41:s, eikä Ville Larinto selvittänyt karsintaa. Aika surullista, vai mitä?
– Todella surullista. Janne Ahosen paluu on mennyt rehellisesti sanottuna täydellisesti päin persettä. On ihmeellistä, että huikean uran tehnyt kaveri jaksaa edelleen roikkua mukana näillä sijoituksilla. Pinnan on pakko palaa pian lopullisesti, jos tulosta ei tule. Olisi mukava tietää, mikä se voima on, joka saa Ahosen edelleen jatkamaan ja uskomaan paluuseen huipulle. Mitään ennusmerkkejä siitä ei ole nähty sen jälkeen, kun Ahonen kilpailuihin palasi.
Miltä kauden avauskilpailu muuten näytti?
– Kuten jo alussa totesin, TOP14 hyppääjät olivat todella kovia, taso on noussut entisestään. Kärkeen nousu vaatii nyt enemmän kuin vuosikausiin. Daniel-Andre Tanden voitto oli melkoinen sensaatio. Tande on ollut mukana maailmancupissa kaksi vuotta. Hän on ollut vain kerran aiemmin kymmenen joukossa, Nizhny Tagilissa 2014 hän oli kahdeksas. Lisäksi Tande on ollut viidesti 20 parhaan joukossa. Muuten kärjessä olivat ihan odotetut kaverit.
Viikon päästä hypätään Rukalla, tuleeko siletä parempaa suomalaistulosta?
– Pakko on tulla. On tosi mielenkiintoista nähdä, kuinka nuoret suomalaislahjakkuudet Niko Kytösaho, Andreas Alamommo, Juho Ojala ja Elias Vänskä hyppäävät verrattuna MC-porukkaamme. Jos hyppäävät tasapäisesti, on näitä kavereita alettava välittömästi ajaa sisään maailmancupeihin. Vanhan kaluston kanssa alkaa olla melko epätoivoinen olo…
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja