Helsingin IFK joutui viime kaudella nielemään karvasta kalkkia, kun se hävisi SM-liigan finaaleissa Tapparalle.

Se tappio oli kauden suurin pettymys, mutta ei ainoa. HIFK karsiutui lokakuun alussa dramaattisesti CHL:n ensimmäisellä pudotuspelikierroksella sveitsiläisille Davosille.

Ensimmäisen osaottelun HIFK vei 2-1, mutta toisessa pelissä kyyti oli kylmää. Vieraspelissä lukemat olivat tasan 2-2, mutta sen jälkeen kotijoukkue Davos teki päätöserässä kolme maalia ykkössentterinsä Perttu Lindgrenin toimiessa kapellimestarina. Davos meni jatkoon yhteismaalein 6-4.

Davos pääsi HIFK-voiton jälkeen aina välieriin asti, jossa se hävisi turnauksen voittaneelle ruotsalaiselle Frölundalle.

Tällä kaudella HIFK:n tavoitteena on menestyä kilpailussa, uskoo stadilaisseuraan kymmenen NHL-kauden jälkeen palannut maalivahti Niklas Bäckström.

– On mukavaa saada pelejä ennen sarjan alkamista. Pelaajankin ne (CHL:n pelit) ovat hyviä kokemuksia. Näkee vähän erilaisia seuroja ja erilaista kiekkokulttuuria. Sekin on meille iso tavoite. Lähdemme joka peliin voittamaan, 38-vuotias Bäckström sanoo Arvokisat-sivustolle.

– CHL:ssä tulee olemaan heti erittäin hyviä vastustajia mukana. Se tulee olemaan kova haaste meille, mutta se tuo mukavaa säpinää tähän elokuuhun. Harjoituskausi on pitkä, niin on hyvä, että saamme kunnon pelejä, missä oikeasti pelataan jostain.

HIFK on samassa G-lohkossa sveitsiläisen EV Zugin ja saksalaisen Ebsjerg Energyn kanssa. Ensimmäisen CHL:n ottelun petopaidat pelaa 26. elokuuta Sveitsissä EV Zugia vastaan Bossard Areenalla.

SM-liiga alkaa perjantaina 16. syyskuuta. Silloin HIFK kohtaa Lukon Raumalla.