”Kuhnurien” uusi kasvo uhkuu itseluottamusta: ”Menemme päätyyn asti”
FC Lahti on vahvistanut joukkuettaan toppari Martinos Christofilla. Jo pitemmän aikaa tarkkailussa ollut pelaaja siirtyy Lahteen Kyproksen pääsarjajoukkue Doxasta. Suomalais-kyproslainen 28-vuotias pelaajaa on pelannut useita kausia Kyproksella menestyksekkäästi.
Christofista tulee olemaan paljon iloa FC Lahdelle mikäli hänen omat ennustuksensa pitävät paikkaansa.
– Olen hyvä jalalla. Vahvuuksiani ovat ehdottomasti pallollinen peli ja se, että osaan lukea peliä ja ennakoida hyökkääjien aikeita. Olen myös vahva ilmassa ja toki myös maassa pelatessani. Tavoitteeni on pelata täällä hyvin ja auttaa joukkuetta menestymään, sillä me menemme tällä kaudella päätyyn asti, Christofi kertoo FC Lahden tiedotteessa.
– Tein ensimmäisen ammattilaissopimuksen 16-vuotiaana ja olen siitä asti pelannut Kyproksen pääsarjaa noin 200 ottelun verran. Kyproksella oli kaikki hyvin, mutta nyt tuli mahdollisuus tulla Suomeen ja halusin tarttua siihen. Lahdessa kopissa ilmapiiri oli heti hyvä ja uskon, että tämä joukkue menee pitkälle.
FC Lahden päävalmentaja Ilir Zeneli odottaa uudelta tulokkaalta paljon.
– Christofi on tullut Suomeen voittamaan itsensä ja pokaaleja. Hän on meille ennestään tuttu kaveri ja olen ylpeä, että saimme vihdoin hänet tänne, Zeneli kertoi FC Lahden tiedotteessa.
Uuden tulokkaan myötä FC Lahdella on tulevalle kaudelle koossa 21 pelaajasopimusta. Sopimuspelaajat ovat Antonio Reguero, Joona Tiainen, Anton Munukka, Lassi Järvenpää, Mikko Viitikko, Teemu Penninkangas, Daniel Koskipalo, Hysen Memolla, Eemeli Virta, Matti Klinga, Arttu Heinonen, Arlind Sejdiu, Altin Zeqiri, Berat Köse, Samuel Pasanen, Pyry Lampinen, Macoumba Kandji, Chinedu Geoffrey, Loorents Hertsi, Martinos Christofi ja Eduards Emsis.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja