Konkarit Kanadan turvana – “Emme ole tottuneet häviämään”
Kanada pesi kasvonsa Ranskalle MM-kisojen avauspäivänä kärsimänsä tappion jälkeen kaatamalla lauantai-iltana Slovakian maalein 4-1. Ratkaisu syntyi vasta päätöserässä, jonka Kanada vei puhtaasti 3-0.
– Joukkueemme oli pitkät tovit nyt paljon parempi kuin edellisiltana. Olimme kovempia karvauksessa, kovempia maalinedustalla, Kanadan luotsi Dave Tippett summasi Canadian Pressin mukaan.
– Laitoimme paljon painetta veteraaniosastollemme varmistaaksemme, että asiat menevät oikein ja oli hienoa nähdä kaverien hoitavan homman.
Veteraaniosastoa johti kaksi maalia iskenyt Joel Ward ja Cory Hodgson sekä Kevin Bieksa iskivät maalin mieheen. Raskasta NHL-rutiinia ryhmään tuova kolmikko varmisti, ettei Kanada kärsinyt ensi kertaa historian aikana kahta tappiota MM-turnauksen alkajaisiksi.
Kanadan joukkue ei ole vielä täysin hitsautunut yhteen, mikä näkyi Ranskaa vastaan ja osin vielä Slovakia-ottelussakin. Hodgsonin mukaan se ei kuitenkaan ole selitys tai syy laskea odotuksia.
– Emme ole tottuneet tällaiseen, häviämiseen, etenkin näin aikaisessa vaiheessa, Hodgson painotti.
– Olemme kanadalaisia jääkiekkoilijoita ja olemme syntyneet pelaamaan. Ei pitäisi viedä kauaa oppia tuntemaan toistemme pelaaminen.
Myös päävalmentaja Tippett näkee jo merkkejä paremmasta.
– Pelaajat alkavat löytää rytmin ja roolinsa. He tietävät jäälle mennessään tilanteen ja silloin on helpompi pelata, he pääsevät paremmin sisään joukkuepelaamiseen, Tippett uskoi.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja