Kommentti: PSG:n itkeminen tuomaritoiminnasta on naurettavaa – ranskalaisseura saa kiittää onneaan
Harmi, että erotuomarityöskentely oli lopulta suurin esiin noussut aihe Real Madridin ja PSG:n keskiviikkoiltaisen Mestarien liigan ottelun jälkeen.
Pelissä oli nimittäin paljon hyvää. Viihdyttäviä tilanteita, kovia taklauksia, hienoja kuvioita ja maalivahtien paraatipelaatuksia nähtiin. Ja tietysti rangaistuspotku, kun Toni Kroos kaadettiin avausjaksolla.
Nyt hyvätasoinen, kahden futisjättiläisen välinen neljännesvälierien avauskamppaillu on jäänyt pimentoon, ja erotuomari Gianluca Rocchin ratkaisut ovat saaneet kritiikkiä hävinneeltä joukkueelta. PSG:n puheenjohtaja Nasser Al-Khelaifi ja päävalmentaja Unai Emery ilmaisivat molemmat tyytymättömyytensä ottelun jälkeen.
Tuomariratkaisuista itkeminen on täysin turhaa ja ennen kaikkea harvinaisen noloa. Real Madrid oli parempi joukkue, vaikka Cristiano Ronaldon toisessa maalissa riittikin tuuria, kun pallo pomppasi verkon perukoille lopulta portugalilaistähden polven kautta.
Kerrataanpa pari Emeryä ja Al-Khelaifia ärsyttänyttä tuomariratkaisua.
Ronaldon verkon perukoille ampuma rangaistuspotku oli kaksikon mielestä kevyesti vihelletty. Jos pelaaja nappaa vastustajaa takaapäin kiinni olkapäästä, mahdollisuus 11-metriseen annetaan automaattisesti, oli puristusote tiukka tai kevyempi. Tässä tapauksessa kontakti oli kevyt, mutta rike selkeä.
Toisessa Emeryä ja Al-Khelaifia mietityttäneessä tilantessa pallo lauottiin toisella jaksolla Realin kipparin Sergio Ramosin käteen, tai niin ainakin tapahtui ranskalaisten mielestä.
Ramosin käsi oli osumahetkellä täysin normaalissa peliasennossa, eikä pallo osunut edes kunnolla käsivarteen. Espanjalaistoppari yritti tehdä itsestään pienemmän eikä isompaa estääkseen vedon etenemisen Keylor Navasille saakka. Toki Ramos yritti asettua vedon tielle, mutta ei tällä kertaa rankkarin kustannuksella. Turhaa kitisemistä siis tämäkin.
Jos jokin oli pelin viheltäneeltä Rocchilta silmiinpistävää, niin se, miten hän suodatti brassitähti Neymarin sukellukset. Maailman suurimmalla summalla Pariisiin kesällä Barcelonasta siirtynyt nuorukainen hyppi pariin otteeseen näyttävästi, vaikka kontakti puuttui. Rocchi ei jostain syystä viitsinyt ajaa hyppypupua pihalle toisella keltaisella.
PSG saa siis kiittää isolla kädellä onneaan, ettei Neymaria passitettu suihkuun. Näin ollen huipputaitava brassi nähdään myös toisessa osassa.
Ulosajo olisi nostattanut luonnollisesti puheita erotuomaritoiminnasta entistäkin enemmän, mutta mikäs siinä, jos tuomio on oikea. Samalla diivamaisesti käyttäytyvä Neymar olisi oppinut käyttäytymään. Tuolla tapaa hänen on mahdotonta täyttää unelmansa eli tulla maailman parhaaksi futaajaksi.
Jos Real menee otteluparista jatkoon 6. maaliskuuta Pariisissa pelatun toisen osan jälkeen, kannattaa ruokakaappiin varata naposteltavaa. Sen verran ratkiriemukas selityssirkus lienee silloinkin tiedossa PSG:n taustoilta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja