Kommentti: Peltonen ja Lehtinen tekemässä historiaa – ”Tämä mitali ei mene autotalliin”
Suomi voitti ensimmäisen MM-kultansa 1995 unohtumattomassa Globenin finaalissa. Merkit viittaavat vahvasti siihen, että Suomi juhlii sunnuntaina historiansa kolmatta maailmanmestaruutta: niin määrätietoisesti voittamattomat Leijonat ovat kohti missionsa täyttymistä marssineet.
Globenin MM-kultamitaleiden takuumiehinä häärivät nuoret kovanaamat, joille muokattiin nimeksi Tupu-Hupu-Lupu -ketju eli Ville Peltonen, Saku Koivu ja Jere Lehtinen. Nyt kaksi näistä kolmesta saattaa kuitata uransa toisen maailmanmestaruuden, tällä kertaa eri rooleissa.
Yksikään suomalaispelaaja ei ole ennen huomista voittanut kahta maailmanmestaruutta. Ville Peltonen oli viimeinen pelaaja, joka putosi Bratislavan kisakoneesta eikä siten ollut toisessa MM-kullassa mukana. Mutta sunnuntaina Peltonen saattaa nostella pokaalia toista kertaa urallaan, tällä kertaa apuvalmentajana.
Tällaista ei ole tapahtunut suomalaisessa jääkiekkohistoriassa aiemmin.
Peltonen tunnetaan muutenkin siitä, että vain voitot kelpaavat. Ilmeisen toden legendan mukaan vain kultamitalit ovat jotenkin esillä, muut mitalit on tungettu mökille autotallissa olevaan pahvilaatikkoon.
Jere Lehtinen saattaa juhlia uransa toista maailmanmestaruutta GM:n roolissa. Lehtinen voitti loisteliaan uransa aikana myös Stanley Cupin, joten mahdollinen maailmanmestaruus sunnuntaina tekisi Lehtisen palkintokokoelmasta ainutlaatuisen: maailmanmestaruus, maailmanmestaruus GM:n tehtävissä ja Stanley Cup.
Joskus paljonkin parjattu Kalervo Kummola teki yhden viisaimmista päätöksistään pestaamalla Lehtisen Jari Kurrin seuraajaksi Leijoniin. Lehtisen arvostus NHL-pelaajien keskuudessa on niin rautainen, ettei ole ihme, että Lehtisen kutsuihin vastaillaan myöntävästi.
Leijonien ydinryhmästä kaksi maailmanmestaruutta on toistaiseksi vain Timo Jutilalla. Jutila oli 1995 maailmanmestarijoukkueen kapteeni ja 2011 kulta-Leijonien joukkueenjohtaja ikimuistoisesti. Huomenna Jutila siis saattaa saada seuraa, kun joukkoon todennäköisesti liittyvät Peltonen ja Lehtinen.
Pelaajapuolella kahden maailmanmestaruuden miehiä tuleekin sitten liuta: Mikael Granlund, Mikko Koivu, Topi Jaakola, Anssi Salmela, Jani Lajunen, Lasse Kukkonen, Mika Pyörälä, Antti Pihlström ja Leo Komarov olivat mukana voittamassa kultaa Bratislavassa.
Eli ainakin vuoden 2016 joukkueessa tiedetään erittäin hyvin, miten finaaleita voitetaan, kun peräti yhdeksän pelaajaa voi päästä kahden kullan kerhoon.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja