Kommentti: Liigan luultavasti kallein pelaaja lähtee – so what?
Ilta-Sanomat kertoi jo ajat sitten, että HIFK:n ja Tomas Zaborskyn tiet tulevat eroamaan kauden jälkeen. Maanantaina asia uutisoitiin laajasti uudestaan.
Kaikille HIFK:n faneille asia on ollut selvä jo ennen pudotuspelejä, ja ainakin pudotuspelien suoritusten perusteella Zaborskylle itselleenkin. Niin kuutamolla mies oli etenkin isoissa ratkaisupeleissä. Joten so what – hirmuinen ikävä tuskin HIFK:n leirissä tulee eikä olisi ihme, jos joskus selviää, ettei jatkosopimusta ole edes tarjottu.
Zaborsky teki lukumääräisesti paljon maaleja kahdella HIFK-kaudellaan. Joukkueen pelatessa myötätuulessa slovakkikin menestyi. Maaleja tuli mukavasti klimpeissä, ja monesti miehen maaliahneus paistoi läpi jo ratkenneissa otteluissa. Eikä se ole paha asia.
Mutta jos mietitään ns. ”isoja maaleja”, niin vaikkapa Jasse Ikonen kunnostautui vuoden 2016 aikana niissä paremmin kuin Zaborsky.
Pitää myös muistaa, että kaiken takana on hinta-laatu-suhde. Zaborsky on useissa arvioissa mainittu SM-liigan parhaiten palkatuksi pelaajaksi, yli 300 000 kaudessa tienaavaksi pelimanniksi. Onko hinta-laatu-suhde ollut kohdallaan? Ei ole.
Zaborskyn ensimmäisellä kaudella HIFK ei menestynyt lainkaan, ja toisella kaudella joukkue meni loppuotteluun. Ei ”Zabon” maalien siivittämänä, mutta kuitenkin. Mutta finaaleissa esimerkiksi eräs finaalien aikana 18 vuotta täyttänyt Tappara-pelaaja – joka tuskin kuittasi ihan (vielä) samaa tiliä – osoitti olevansa pelaajana huomattavasti vaarallisempi kuin slovakki, muutaman muun Kirvesrinnan lisäksi. Sama pätee vaikka HIFK:n omista riveistä Juuso Puustiseeen tai Joonas Raskiin.
Tomas Zaborsky ei ole huono pelaaja eikä hän ollut hukkahankinta HIFK:lta. Mutta sateentekijäksi tai menestyksen takuumieheksi ei hänestä ollut. Kun muistetaan vielä aiemmin mainittu hinta-laatu-suhde, tuon hintaisten pelaajien pitäisi juuri niitä pokaaleja tuovia pelaajia olla.
Niissä pienten erojen peleissä, jossa yksi yksilösuoritus voi ratkaista, ei Zaborskya näkynyt missään. Nyt palkkapotista poistuu aika huikea kasa euroja. Jos Tom Nybondas on mitenkään hereillä, ne eurot voi käyttää vaikkapa kolmeen sadantonnin mieheen ja sitä kautta paremmin.
Tai vaikkapa yhteen, kunhan hän HIFK:n kannalta on enemmän pudotuspeliratkaisija kuin runkosarjan maalihai.
”22.03.1983, 53.03”
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja