Kommentti: Ali elää pikkupojan muistoissa – ”Olihan se juhlaa, kun Tammenterho kolahti kanveesiin”

Muhammad Ali oli vielä eilen yksi maailman kuuluisimmista elossa olevista ihmisistä. Nyt hän on yksi suurista, jota tullaan muistelemaan niin kovin monella tavalla. Alin nimi tulee piirtymään historiaan niin vahvasti, että vielä satojen vuosien kuluttua hänen tarinansa tullaan todennäköisesti tuntemaan.

Nyt on jokaisen hetki heittää omat muistonsa kehiin. Itse olen syntynyt 1960-luvun puolivälissä, joten Cassius Clayn ajasta ei muistikuvia ole. Mutta 1970-luvun alkupuolella Muhammad Ali tuli vankasti mukaan pikkupoikien keskusteluun ja leikkeihin.

Samalla tulivat tutuiksi myös muut raskaan sarjan nimet kuten Joe Frazier, George Foreman ja jopa sellaiset kaverit kuin Joe Bugner tai Ernie Shavers.

Viimeksi mainittu oikeastaan vain siksi, että elokuvateattereissa näytettiin jälkikäteen Alin mestaruusotteluita ja kävin katsomassa, kuinka Ali moukaroi ”Tammenterhoksi” ristimänsä kaverin höyhensaarille. Tuohon aikaan ei näet televisio otteluita näyttänyt, internetiä ollut olemassakaan eikä tiedonkulku ollut muutenkaan ihan samanlaista kuin nykyään.

Mutta kiinnostus Alin otteluita kohtaan oli mahtava. Lehdistö ennakoi otteluja silloin jo niin vahvasti, että kaikki pienet ja isommat Ali-fanit tiesivät, milloin nyrkki heiluu. Aamulla piti sitten herätä kuuntelemaan perinteisellä narisevalla äänellä luettuja STT:n radiouutisia ja odottaa, miten oli käynyt: ”Yhdysvaltain Muhammad Ali on säilyttänyt mestaruutensa tyrmäämällä… jne.”.

Sitten piti odottaa iltaa ja Urheiluruutua, jolloin otteluraportti luettiin ja sitä höystettiin vähän hämyisillä still-kuvilla. Varsinainen juhla seurasi sitten seuraavana aamuna, kun sanomalehdissä käytiin ottelu läpi. Erityisen suurta suosiota herätti Ilta-Sanomien formaatti, jossa ottelu pilkottiin auki erä erältä ja lopussa tavallisesti todettiin: ”Alin erä”.

Sitten odoteltiin rauhassa jonkin aikaa, että ottelut saattoivat tulla elokuvateattereihin ja sitä kautta nähtäviksi oikeasti. Ja olihan se juhlaa, kun esimerkiksi ”Tammenterho” kolahti kanveesiin.

Pitihän meidän pikkupoikien myös nyrkkeilyhanskat hankkia. Tähän innoitti ehkä eniten huikea Alin elämänkerta ”Suurin ja kaunein”, jota ahmittiin useammin kuin kerran. Alin tarina, joka peilasi niin paljon myös Yhdysvaltain hidasta kehitystä ja epäoikeudenmukaisuutta ja monta muutakin uskomatonta tarinaa, jäi vähemmälle ymmärrykselle, kun ottelukokemukset käytiin loistavasti kuvaillen läpi.

Myöhemmin sitten onkin selvinnyt, miten valtava vaikutus Muhammad Alilla on ollut niin moneen muuhunkin asiaan kuin vain ammattilaisnyrkkeilyn nostamisen mahtiurheiluksi ja hämyisistä saleista maailman suurimmille areenoille.

Tosiaan kulmakunnan kavereiden kesken piti tietysti kokeilla, kuka on kuka. Ennakolta kovanyrkkisimmäksi arvattu/tiedetty kaveri oli luonnollisesti Ali, koska kaikki toivoivat Alin voittavan myös kaveripiirimestaruuden – eihän Ali voinut hävitä. Joku oli sitten Foreman, joku Frazier ja jollekin raukalle jäi risti kannettavaksi: hän joutui Bugneriksi, jonka kohtalo myös pihapiirin otteluissa oli sinetöity.

Suuret kiitokset siis Muhammad Alille niin monesta upeasta lapsuusmuistosta. Me tiesimme pihapiirissä, että on hienoa lentää kuin perhonen ja pistää kuin ampiainen. Tiesimme, että ”tanssimalla” ja jabeja jakamalla menestytään. Me tiesimme, että on vain yksi Suurin ja Kaunein, aina ja ikuisesti.

Näin ajateltiin pikkupojan mielin ja samaa mieltä ollaan näin varttuneemmankin ymmärryksen kanssa.

”22.03.1983, 53.03”