Kohun silmään joutunut Marko Yrjövuori taannoisessa haastattelussa: ”Kaipaan ihmisiä ja ystäviä, en NBA:ta”

Los Angeles Lakersin taustatiimissä pitkään toiminut Marko Yrjövuori on joutunut melkoisen pyörityksen kohteeksi viime päivinä. Yrjövuori oli SuomiKoriksenSuomiKoriksenSuomiKoriksen haastateltavana reilu kuukausi sitten ja avasi asioita hiukan toisella tapaa kuin niitä nyt on käsitelty.
Loukkaantumiset ovat riesana kaikissa lajeissa ja niitä on viime syksystä lähtien nähty NBA:ssa jopa poikkeuksellisen paljon. Yrjövuorelta irtoaa ymmärrystä kovalle pelitahdille, mutta hän uskoo myös, että pelaajat pysyisivät paremmin terveinä hiukan maltillisemmalla pelaamisella.
– Pelimäärät ja matkustelu vievät veronsa. Palautuminen näyttelee valtavan tärkeää osaa. Mutta NBA on miljardibusiness ja pelaajat ovat tärkein osa sitä koneistoa. Vaikka kaudet ovat vaativia, en usko, että kukaan on valmis luopumaan pelimääristä.
– Jos ajatellaan järjellä, vastaus on; kyllä kaudet ovat liian rankkoja, Yrjövuori sanoi.
Tiivis pelitahti vaatii paljon myös joukkueen huoltopuolelta.
– Taustajoukkojen tehtävänä on pitää huolta siitä, että pelaajat ovat pelikunnossa ja heillä on kaikki tarvitsemansa, jotta kaikki fokus säilyy itse pelissä ja harjoittelussa. Työ päivät venyivät usein jopa 16-tuntisiksi. Lepo on melko vieras käsite NBA-trainereille, Yrjövuori linjaa.
12 vuotta NBA-ympyröissä olikin Yrjövuoren mielestä tarpeeksi. Kaipuuta arkiseen ruljanssiin mukaan ei hänen mukaansa ole.
– Kaipaan ihmisiä ja ystäviä joiden kanssa vietin paljon aikaa ja koin hienoja asioita. Itse NBA:tä en työpaikkana kaipaa, ja on mukavaa katsoa pelejä nyt ihan vain fanina.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Teuvo Teräväinen vahvassa liidossa
- Sebastian Aho teki NHL-historiaa – Roope Hintz ilmiliekeissä
- Eeli Tolvanen maalivireessä – Sebastian Aho ja Mikko Rantanen löysivät toisensa
- Roope Hintz hurjasteli neljä tehopistettä
- Suomen MM-hiihtotähdestä kurja paljastus Ylellä
- Artturi Lehkonen maalinteossa – Kevin Lankinen loisti
- Patrik Laine hurjana – suomalaispakit iskussa
- Winnipegin hurja liito jatkuu
- Teuvo Teräväinen rikkoi rajapyykin
- NHL palasi tositoimiin – suomalaispelaajat tehokkaina