Kimi Räikkönen jaksoi eläkepäiviä kahdeksan kuukautta ennen kuin hän pukee taas kisahaalarit päälle. Räikkönen ajaa NASCAR:ssa.

NASCAR ei ole Räikköselle aivan tuntematon menopeli, sillä hän kokeili sitä jo vuonna 2011. Tulevana viikonloppuna Räikkönen ajaa TrackHouse Racingin tallissa Watkins Glenin radalla.

Räikkönen lähtee kilpailuun maltillisin tavoittein.

– Ainoa mitä voimme tehdä, on parhaamme ja toivottavasti saamme hyvän tuloksen. Et vain koskaan tiedä mitä tulee tapahtumaan ,oli sitten mikä luokka tai kilpalaji tahansa, Räikkönen kertoi AP:n haastattelussa.

TrackHouse Racing ajaa Project91:stä, jossa kuuluisia ja menestyneitä kuskeja pyydetään kisaamaan NASCAR-sarjassa. Sillä pyritään nostamaan sarjan profiilia ja herättämään yleisössä mielenkiintoa.

– Project91:n synty oli minun toiveeni oli kisafanina nähdä makeita asioita tapahtuvan kilpailussa. Formula 1 -kuski tulee NASCARiin ja on kilpailukykyinen cup-tasolla, on makea asia. Jos haluat käynnistää tällaisen asian, tarvitsemme luonnollisesti jonkun, joka on maailmanlaajuisesti merkittävä aloittamaan se, projektin isä Justin Marks kertoi.

Elisa Viihde Viaplay ja V sport 1-kanava näyttävät kilpailun sekä ennakko-ohjelman.

Viaplay Urheilu

@ViaplayUrheilu
Kimi Räikkönen palaa radalle ja NASCAR-auton rattiin sunnuntaina! 🏁🇫🇮🇺🇸

Nascar Cup Seriesin kilpailu sekä ennakko-ohjelma ovat katsottavissa Elisa Viihde Viaplayssa ja V sport 1 -kanavalla. #Nascarfi #ViaplayF1fi