Kerttu Niskaselta loistava hiihto
Maastohiihdon maailmancup jatkui tiistaina Canmoressa perinteisen sprinteillä, joissa nähtiin upeasti kaikkiaan kolme suomalaista finaaleissa.
Naisten kilpailun parhaasta suomalaissijoituksesta vastasi Kerttu Niskanen, joka oli vahvalla hiihdolla päivän neljäs. Miesten kilpailun finaalissa nähtiin Lauri Vuorinen ja Joni Mäki. Vuorinen kovan taistelun jälkeen lopulta neljäs ja Mäki viides. Myös Niilo Moilanen oli mukana välierävaiheessa. Moilasen sijoitus oli 11. Muista suomalaisista Johanna Matintalo oli päivän 14., Anne Kyllönen 15., Jasmi Joensuu 22. ja Perttu Hyvärinen 32.
– Todella onnistunut päivä – kolme urheilijaa finaalissa ja neljä välierissä. Lisäksi muutama vielä aika lähellä välieräpaikkaa. Urheilijoilta, huollolta ja koko joukkueelta hyvä onnistuminen.
– Kerttu otti hyvällä vauhdinjaolla ykköspaikan puolivälierästä ja jatkoi hyvää vauhdinpitoa välierässä sekä finaalissa, mikä toi neljännen sijan. Todella hyvä suoritus Kertulta tänään. Miesten finalisteista Jonilta löytyi vauhtia ja loppukiriä, mutta varsinkin taktisesti fiksua hiihtämistä. Laurilla meinasi käydä moka puolivälierävaiheessa, mutta kiri oli siinä kohtaa todella kova ja pystyi vielä viimeiseltä paikalta nousemaan toiseksi. Myös Niilolta hieno veto ja ensimmäistä kertaa välierävaiheessa tällä kaudella. Etenkin miesten puolella pystyttiin tänään myös auttamaan toisiamme, joka oli hieno nähdä, summasi valmentaja Ville Oksanen Hiihtoliiton tiedotteessa.
Neljänneksi päivän kilpailussa tullut Lauri Vuorinen oli myös erittäin tyytyväinen päivään.
– Hieno kisa ja päivä takana. Uran paras maailmancup-sijoitus ja itseasiassa vielä ensimmäistä kertaa finaaliin pertsalla. Pertsalla ei ole aiemmin finaalipaikkaa tullut, niin olen kyllä tyytyväinen. Oli kyllä myös raskas päivä. Oli kova latu ja tosi kovia loppukiritaisteluita. Olen tyytyväinen tulokseen. Kolme meni siinä sen verran lujaa finaalissa, että siihen ei ollut kyllä palaa vastata loppukirissä, vaikka ei ihan optimaalinen ollut finaalissa loppusuoralle tulokaan, kertoi Vuorinen.
Naisten kilpailun voittoon hiihti Ruotsin Linn Svahn. Miesten kilpailun vei nimiinsä Norjan Johannes Høsflot Klaebo.
Maastohiihdon maailmancup jatkuu viikonloppuna Minneapolisissa vapaan sprinteillä ja 10 kilometrin väliaikalähdöillä.
Viaplay esittää yksinoikeudella Pohjois-Amerikan maailmancupin osakilpailut.
Lähde: Hiihtoliiton tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Konferenssiliigan liigavaihe saatiin päätökseen
- Joel Kiviranta Coloradon sankari – Teuvo Teräväisen vahva vire jatkuu
- Suomen joukkue Tour de Skille nimetty
- Aleksander Barkov palasi voitokkaana
- Viaplay esittää jatkossa taito- ja pikaluistelua
- Patrik Laine iski hattutempun – Teuvo Teräväiselle myös kolmen pisteen peli
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä