Kerttu Niskanen hiihti voittoon vaikeissa olosuhteissa
Maastohiihdon Tour de Ski jatkui torstaina haastavissa olosuhteissa Sveitsin Davosissa perinteisen 20 kilometrin takaa-ajolla. Päivän suomalaisnimi oli Kerttu Niskanen, joka tykitti upeasti kilpailun voittoon.
Voiton myötä Niskanen nousi Tour de Skin kokonaistilanteessa toiseksi +44,0 sekuntia kärjestä jääneenä. Myös Anne Kyllönen oli kilpailussa hyvässä vauhdissa ollen päivän 12. Muista suomalaisista Krista Pärmäkoski oli 22. ja Vilma Ryytty 33.
Miesten kilpailun parhaasta suomalaissijoituksesta vastasi puolestaan Lauri Vuorinen, joka oli päivän 12. Myös muut suomalaiset olivat kelpo vauhdissa. Perttu Hyvärinen oli kilpailun 13., Joni Mäki 18., Markus Vuorela 22., Arsi Ruuskanen 30. ja Remi Lindholm 37.
– Tänään ihan hyvä päivä Davosissa perinteisen takaa-ajossa. Kertun voitto tietysti päivän kruununa. Anne hiihti myös naisten kisassa hyvin ja onnistuimme todella vaikeassa huolto- ja voitelukelissä suksien kanssa. Miehissä myös ihan ok tulos, vaikka kymppisakin sijoitukset jäivätkin puuttumaan. Lauri jatka hyvällä tasolla ja on nyt todella hyvässä kunnossa. Muutenkin viisi miestä kolmenkymmenen joukossa, niin kokonaispanos ihan ok, päävalmentaja Teemu Pasanen summasi päivää Hiihtoliiton tiedotteessa.
Miesten kilpailussa parhaasta suomalaissijoituksesta vastannut Lauri Vuorinen oli tyytyväinen päivään, mutta jättää Tour de Skin kuitenkin kesken eikä jatka enää Val di Fiemmeen.
– Oli kyllä raskas kisa. Aika monta erilaista vaihetta tuli kisan aikana nähtyä. Välillä kulki paremmin ja välillä huonommin, mutta kokonaisuudessa kuitenkin kestin ihan hyvin sitä vauhtia. Sijoitus oli hyvä ja olen kyllä ihan tyytyväinen tuohon vetoon.
– Touri jää nyt kuitenkin kesken. En jatka tästä enää Val Di Fiemmeen. Ei ole mitään sairastumista tai muuta, vaan ihan kilpailullinen ratkaisu tähän kohtaan lähteä kotiin palautumaan ja lepäämään. Kisoja on todella paljon vielä jäljellä tälle kaudelle enkä koe, että mulla olisi enää tuossa kokonaistourilla annettavaa. Parhaat matkat alkaa kuitenkin olemaan takanapäin, niin tällainen ratkaisu nyt tähän kohtaan, Vuorinen kertoi.
Jasmi Joensuu jätti varotoimenpiteenä Tour de Skin kesken eikä näin ollen startannut päivän kilpailuun. Myös Joni Mäki keskeyttää kiertueen eikä jatka joukkueen mukana enää Val Di Fiemmeen.
Viaplay esittää kaikki Tour de Skin kilpailut suorina lähetyksinä studioiden kera.
Lähde: Hiihtoliiton tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja