Kärppiin siirtyvä Aleksi Mustonen ei hätkähdä kehuja: ”Uskon, että Ahon Harri tietää jääkiekosta sen verran”
Kärppien tuore keskushyökkääjähankinta Aleksi Mustonen keräsi kehuja Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aholta, kun Mustosen ja Cody Kunykin siirrot Kärppiin julkistettiin.
Aho kehui Mustosen olevan menossa kohti parhaita pelivuosiaan, ja vastikään 25 vuotta täyttänyt ja jo 341 Liigan runkosarjaottelua pelannut Mustonen on asiasta mielissään.
– Hyvältä kuulostaa. Ajattelen itsekin samaa. Nyt olen onnistunut ja päässyt kokeilemaan ulkomailla ja maajoukkueessakin, niin tiedän ja uskon, että pystyn vielä parempaan. Uskon, että Ahon Harri tietää jääkiekosta sen verran ja on seurannut minua jo monen vuoden ajan, että tietää, millainen olen. Kuulostaa kivalta tuollainen ja ajattelen itse samalla tavalla, hän sanoo Liiga-podcastin haastattelussa.
Mustonen tietää, millaiset odotukset päävalmentaja Mikko Mannerilla on.
– Olemme jutelleet ”Mamban” kanssa ja hän on tuttu maajoukkueesta niistä turnauksista, joissa olen päässyt pelaamaan. Siellä on huippuvalmennus, joten sinne on mukava mennä.
– Uskon siihen, että saan ainakin mahdollisuuden kärkikentissä. Loppu on itsestä kiinni, että miten sen käyttää hyödyksi.
Lähde: Suplan Liiga-podcast
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Konferenssiliigan liigavaihe saatiin päätökseen
- Joel Kiviranta Coloradon sankari – Teuvo Teräväisen vahva vire jatkuu
- Suomen joukkue Tour de Skille nimetty
- Aleksander Barkov palasi voitokkaana
- Viaplay esittää jatkossa taito- ja pikaluistelua
- Patrik Laine iski hattutempun – Teuvo Teräväiselle myös kolmen pisteen peli
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä