Kärppävalmentaja myöntää: ”On vaikeaa laittaa all-in”
Champions Hockey Leaguen kaksiosaisten välierien toiset osaottelut pelataan tiistaina 19.1. Kärpät haki viikko sitten Lukolta niukan edun 2-3 voitolla, toisessa välierässä Frölunda teki vieraskentällä selvää jälkeä HC Davosista 0-5-lukemin. Finaalipaikka ratkeaa kahden ottelun yhteistuloksella.
Kärppäleirissä arvioidaan, että toiseen osaotteluun on henkisesti helpompi valmistautua.
– Ensimmäisessä pelissä oli vaikea laittaa niin sanotusti all-in, ja pelistä tuli pikkuisen liian tarkkaa. Tämä oli uusi ja haastava asetelma. Nyt voidaan päästää kaasu pohjaan ja mennä kuin huomista ei olisi, Kärppävalmentaja Mikko Manner ennakoi.
Manner pitää finaalipaikkaa kaikkea muuta kuin ratkaistuna.
– Sarja on vasta puolessavälissä, ja meidän pitää vielä vähän parantaa ensimmäisestä ottelusta, Manner kertoo.
Ensimmäisessä välierässä Lukko oli jo vahvasti kiinni voitossa, mutta Kärpät onnistui kirillään nousemaan maalin voittoon. Raumalla onkin paneuduttu ennen kaikkea oman pään pelaamiseen.
– Puolustuspelimme pitää olla parempaa toisessa osassa. Aukkoja ei saa tulla. Meidän pitää ansaita enemmän ylivoimia ja saada senkin avulla enemmän hyökkäyspeliä aikaiseksi, valmentaja Juha Vuori vaatii.
(Lähde: CHL tiedotus)
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Dallasin suomalaiset loistivat – Miro Heikkisestä ikäviä uutisia
- Kevin Lankinen torjui Vancouverin voittoon
- Artturi Lehkonen Coloradon sankarina
- Mikko Rantanen debytoi Carolinassa
- Mikko Rantanen kaupattiin – Roope Hintz palasi maalin makuun
- Sebastian Aho loistovireessä – Joonas Korpisalolle nollapeli
- NHL sai uuden suomalaisen maalintekijän
- Jesperi Kotkaniemi ilmiliekeissä
- Sebastian Aho Carolinan sankarina
- Patrik Laine Montrealin sankari