Kari Ukkonen muistelee podcastissa menestyksekästä pelaajauraansa: “Välillä ei ehtinyt koulusta kotiin, kun pelit olivat jo käynnissä”
Helmikuussa 60 vuotta täyttänyt Kari Ukkonen muisteli Suplan Huucast-podcastissa ansiokasta uraansa jalkapalloilijana. Kuopion Palloseurassa kasvanut Ukkonen pelasi 1980- ja 1990-luvuilla pitkään ammattilaisena ulkomailla. Hän vietti yli kymmenen vuotta Belgiassa neljässä eri seurassa, jonka jälkeen vielä muutaman vuoden Ranskassa.
Ukkonen matkasi Kuopiosta Belgiaan 1980-luvun alussa, jolloin ulkomaille ammattilaiseksi siirtyminen oli vielä harvinaista.
– KuPS pelasi 1970-luvun loppupuolella eurocupeissa, ja sieltä heillä jäi suhteet Belgiaan. Niiden suhteiden kautta pääsin treenaamaan talveksi Belgiaan. Seuraavaksi kesäksi tulin pelaamaan takaisin Suomeen, mutta sitten minulle tarjottiin mahdollisuutta mennä testileirille Cercle Bruggeen. Sitä kautta se lähti, Ukkonen kertoi.
– Oli vahva tunne, että haluaisin kokeilla ulkomailla. Muistan, että joku oli kuullut minun sanovan jo nuorena, että minusta tulee ammattilainen. Minusta oli vaan kiva pelata futista. Välillä ei ehtinyt koulusta kotiin, kun pelit olivat jo käynnissä.
Keskikentällä viihtynyt “Uri” voitti Belgiassa cupin neljästi kolmessa eri seurassa sekä maan mestaruuden kertaalleen Anderlechtissa. Belgian vuosilta herui siis menestystä ja jäi useita lämpimiä muistoja. Tiettyjä kohokohtia kuitenkin varjosti viheliäät akillesjännevaivat, joiden vuoksi hän oli sivussa muun muassa kahdesta Cup-voittajien cupin finaalista.
– Jos pitäisi pohtia, että mitä jäi saavuttamatta, niin ne finaalivuodet Euroopan cupeissa, joissa en ollut mukana, ovat jollain tavalla tylppä kärki urallani. Olisi ollut kiva olla pelikunnossa ja pystyä vaikuttamaan niissä.
Vaikka loukkaantumisten vuoksi myös maaotteluita jäi jokunen väliin, pelasi Ukkonen urallaan lähes 60 peliä A-maajoukkueessa. Hän oli luottopelaaja muun muassa Martti Kuuselan luotsaamassa ryhmässä.
– Oman maan edustaminen oli aina erittäin hieno asia. Pääsi pelaamaan niissä otteluissa ja mittaamaan omaa tasoa muita maita vastaan. Samalla se oli sellainen henkireikä, kun maailmalla suomenkieliset ystävät olivat aika vähissä. Maajoukkueeseen oli aina kiva tulla.
Peliuran jälkeen Ukkonen toimi Suomen päävalmentajana kolmissa nuorten arvokisoissa 2000-luvun taitteessa. Ukkosen ura jalkapallon parissa on siis ollut kaikkinensa menestyksekäs, mutta otsikoissa mies ei ole liiemmin paistatellut.
– En ole kaivannut mitään kummempaa julkisuutta. Tykkään miettiä ja pohtia asioita sekä jutella tiettyjen ihmisten kanssa. En hirveästi välitä siitä toisesta puolesta. Minusta on tärkeää, että itse tietää mitä on tehnyt ja pohtii sitä kautta. Tunnen, että olen ollut enemmän se saava osapuoli, Ukkonen sanoi.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja