Kanadan maalitykki Joel Ward: ”Yleensä istun rannalla ja nautin piña coladaa”
Kanadan Joel Ward on ollut joukkueensa tehokkain maalintekijä MM-kisojen alkupäivinä. Kokenut 33-vuotias Ward on laukonut kolme maalia yhtä monessa ottelussa ensimmäisessä MM-turnauksessaan.
Kanadan edustaminen saa Wardin innostuneeksi. Supertähtien joukkoon Kanadan olympiajoukkueeseen Washingtonin hyökkääjällä ei ollut asiaa, mutta tehot 24+25 tällä kaudella Capitalsille iskenyt Ward sai kutsun MM-jäille – ensi kertaa.
– Heti kun sain kutsun sanoin, että nämä ovat kuin minun olympialaiseni, Ward kertoi Canadian Pressille.
– Tämä on ensi kertaa koskaan kun puen Kanadan pelipaidan päälleni. Kasvoin katsellen kansainvälistä jääkiekkoa jatkuvasti ja kun sain kutsun, olin aika innoissani päästessäni itse mukaan. Yritän ottaa tästä nyt irti kaiken mahdollisen.
Ward on paitsi ensi kertaa Kanadan joukkueessa myös ensi kertaa Euroopassa. Ajan viettäminen NHL-kauden jälkeen Minskin jäillä poikkeaakin melkoisesti normaalista.
– Yleensä olen rannalla. Istun mielelläni hiekalla ja nautin piña coladaa, joten tämä on aika lailla uusi kokemus ja uusi aluevaltaus minulle. Olen kiitollinen siitä, että saan olla täällä ja tilaisuuden pelata.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja