Kääntyykö SJK:n kurssi? – Itseluottamusta olisi derbystä tarjolla
Veikkausliigakauden ylivoimaisesti suurin pettymys on toistaiseksi ollut SJK. Joukkuetta povattiin ennen kauden alkua vähintään mitalitaistoon, jossain ennakoinneissa jopa mestaruustaistelun osalta mustaksi hevoseksi.
Mutta jo nyt on varmaa, ettei SJK tule mestaruutta voittamaan. Joukkue on jäänyt kärkijoukkueista jo 16 pistettä ja kolmantena olevasta Hongastakin kymmenen. Toki KuPS on pelannut ottelun seinäjokisia enemmän ja HJK kaksi, mutta nyt annettu etumatka on liikaa. Vaikka toinen ennakkosuosikeista pettäisi, molemmille ei näin käy.
Mitalitaisteluunkin on siis matkaa. SJK:n saldo on synkkä: yksi voitto, viisi tappiota. Voitto tuli avauskierroksella HIFK:sta yliaikamaalilla. Sen jälkeen on tullut viisi kertaa turpiin. Pisteitä on siis vaivaiset kolme.
Joukkueen materiaali vaikuttaa paperilta hyvältä. Ilman muuta sellaiselta, että ryhmän pitäisi taistella Hongan ja Interin kanssa mitalisijoista. Ja on täysin mahdollista, että näin vielä tapahtuu. Mutta kurssin on käännyttävä ja sen on käännyttävä pian. Seinäjoella on aina tehty nopeita ja radikaaleja ratkaisuja, jos homma ei toimi.
Iso mittari on edessä perjantaina. Joukkue kohtaa paikalliskilpailija VPS:n vieraskentällä. VPS on aloittanut kauden kohtuullisesti. Takana on makea vierasvoitto Hakasta, joten itseluottamus on kohdallaan. SJK:n kohdalla näin ei varmasti ole, mutta nyt olisi tarjolla itseluottamusta yllin kyllin. Voitto Vepsusta voisi olla se käännekohta, jolla SJK saisi kurssinsa oikeaan suuntaan.
Pohjanmaan derbyyn odotetaan hyvää yleisömäärää ja paljon tunnelmaa. Vaasan leiristä Jesper Engström odottaa peliltä paljon.
– Derbyt on aina derbyjä. Viime vuosien derbyt ovat olleet tosi hienoja tapahtumia, ja toivottavasti yleisö löytää paikalle. Toivon että näytämme heti pelin alussa, että olemme kotijoukkue, ja saamme hyvin painetta aikaiseksi. SJK on vaarallinen joukkue, jos heille annetaan tilaa pallon kanssa, Engström ennakoi VPS:n verkkosivuilla.
Isojen panosten ottelu alkaa kello 18.00.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja