Jürgen Klopp: ”Olemme hävinneet liikaa aivan hölmöjä pelejä tällä kaudella”
Liverpoolin taival Mestarien liigassa päättyi puolivälierissä Real Madridin jatkaessa semifinaaliin. Liverpool-manageri Jürgen Klopp oli ottelun jälkeen pettynyt, mutta realisti.
– Hävisimme tämän otteluparin jo Madridissa, Klopp myönsi ottelun jälkeen.
Koko kevätkauden vaivannut tehottomuus koitui jälleen kerran joukkueen tuhoksi.
– Jos ajatellaan vaikkapa Mo Salahia, hän tekee vastaavista paikoista lähes aina osuman. En kuitenkaan lähde osoittamaan sormella yksittäisiä pelaajia, me emme olleet joukkueena tarpeeksi hyviä viimeisellä kolmanneksella, Klopp analysoi.
Liverpoolin ainoa sauma Mestarien liigaan ensi kaudeksi on saavuttaa vähintään neljäs sija Valioliigassa. Saksalaismanageri haluaa uskoa, että joukkue pystyy vielä nostamaan sijoitustaan kohti sarjakärkeä.
– Me rakastamme Mestarien liigaa ja haluamme olla siinä mukana myös ensi kaudella. Me tiedämme tasan tarkkaan, keitä meillä on vielä vastassa liigassa ja mitä meidän pitää tehdä saavuttaaksemme vähintään neljäs sija.
– Olemme oikeastaan itse ajaneet itsemme tähän tilanteeseen liigan puolella, sillä olemme hävinneet varsinkin kotona aivan liikaa täysin hölmöjä pelejä, Klopp tunnustaa.
Liverpool palaa Valioliigan pariin tulevana maanantaina, kun se matkaa Elland Roadille Leedsin vieraaksi.
– Saamme vastaamme yhden Valioliigan fyysisimmistä joukkueista, ja meillä tulee olemaan kädet täynnä ensi maanantaina. Pelistä peliin niin kauan kuin kautta on jäljellä, mitään muuta tässä ei voi oikeastaan tehdä, Jürgen Klopp myönsi.
Katso Leeds-Liverpool maanantaina 19.4. Elisa Viihde Viaplaysta tai V Sport jalkapallokanavalta klo 22.00 alkaen.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja