Jukurien nuori puolustaja uskoo parempaan – ”Kokonaisuudessaan ihan ok pelaamista”
Jukurit lähti viettämään taukoa Liigassa sijalta 13. Mikkeliläisten nuori puolustajalupaus Axel Rindell uskoo Jukurien kuitenkin parantavan otteitaan vielä loppukauden aikana.
Ennen taukoa Jukurit voitti neljästä edellispelistään kolme, joten joukkueen pelaamisessa oli pilkahdus paremmasta.
– Mielestäni peruspelaamisemme on ollut hyvää, vaikka muutama ohipeli onkin tullut. Maalinteko on ollut vain hieman tuskaista. Muutamat pelit ovat kaatuneet yksittäisiin virheisiin, mutta kokonaisuudessaan ihan ok pelaamista, arvioi Rindell mikkeliläisten alkukautta Liigan sivuilla.
Jukureiden kauden pohjanoteeraus oli 1-11-tappio HIFK:lle, mutta Jukurit kuitenkin kuittasi tappion heti seuraavassa pelissä voitettuaan kärkijoukkue Ilveksen.
– HIFK:lla oli siinä pelissä myös paljon onnea, mutta kyllä mekin olimme huonoja. HIFK:lta onnistui kaikki ja meiltä ei mikään. Ilves-peli oli sitten meiltä hyvä ja onnistuimme siinä pelissä. Se osoittaa sen, että kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa tässä sarjassa eikä helppoja pelejä ole.
Kausi on ollut Liigalle haastava, sillä pelejä on jouduttu siirtämään ja lopulta Liiga meni muutaman viikon tauolle. Seurat ovat tiedottaneet yt-neuvotteluista sekä taloushuolista. Rindell myöntää, että tilanne on painanut myös pelaajien mieltä.
– Kyllähän se tuo epävarmuutta ja moni varmasti ajattelee asiaa, kun puhutaan palkan leikkauksista eikä ole tietoa milloin pelataan. Olemme joukkueen kanssa puhuneet näistä asioista kopissa ja täytyy muistaa, että olemme silti hyvässä asemassa, kun saamme pelata ja meillä on työpaikat. Pitää vain nauttia joka pelistä ja jäällä pääsee karkuun arjen murheita, muistuttaa Rindell.
Jukurit palaa pelikentille maanantaina 28.12., kun se saa kotikentälleen Lukon.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja