Joukkuetoverin paljastus: Man Unitedin ex-huippuhankinta vihaa brittiseuraa! ”Ei ainuttakaan hyvää muistoa”
Angel Di Maria siirtyi Manchester Unitedista PSG:hen vuonna 2015.
Di Maria saapui Unitediin elokuussa 2014 Real Madridista ja pelasi Old Traffordilla vain kauden ennen lähtöään Pariisiin.
Siirto Ranskaan oli pelaajan osalta enemmän kuin toivottu, ainakin sen perusteella, että PSG:n maalivahti Marcin Bulka kertoi avoimena puolalaiselle YouTube-kanavalle Foot Truckille Di Marian olevan hyvin katkera Unitedille ajastaan Manchesterissä.
– Di Maria vihaa Manchester Unitedia, Bulka sanoi.
– Hänellä ei ole ainuttakaan hyvää muistoa siellä viettämästään ajasta.
Di Maria ei onnistunut Manchesterissä toivotunlaisesti, jonka takia hänet tuomittiin flopiksi. Odotukset olivat suuret, olihan Di Maria siirtynyt Manchesteriin Iso-Britannian sen hetken suurimmalla siirtosummalla. United maksoi argentiinalaistähdestä 59,7 miljoonaa puntaa eli reilut 75 miljoonaa euroa.
– Itse asiassa, kun jotain Manchester Unitediin liittyvää näkyy televisiossa, hän vaihtaa nopeasti kanavaa, Bulka selitti joukkuetoverinsa käytöstä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja