Viime vuosikymmenet ovat ympäri Eurooppaa olleet erilaisten fuusioseurojen syntymisen aikaa ja näitä on usein halveksittu ”muoviseuroiksi”, mutta tämä ei ole trendiä kääntänyt.

Raikas tuulahdus toiseen suuntaan tulee nyt Suomenlahden eteläpuolelta. Viron Premium Liigassa kaksi edelliskautta pelannut Pärnu Linnameeskond ei enää kentillä esiinny, vaan sen paikan ottaa perinteikäs Pärnu JK Vaprus.

Pärnu LM syntyi vuonna 2011 Pärnu JK:n, Pärnu JK Vaprusin ja Pärnu SS Kalevin yhteishankkeena ja onnistui sikäli, että alamaissa ollut pärnulainen jalkapallo saatiin nostettua takaisin pääsarjatasolle. Nyt Pärnu JK on kuitenkin ilmoittanut haluavansa jatkossa toimia itsenäisenä seurana ja vaikka seura oli valmis jatkamaan nykymallilla vielä muutaman kauden, tehtiin ratkaisu toimintojen eriyttämisestä jo nyt.

Pärnu JK jatkaa kakkosliigassa kuten tähänkin saakka, mutta nyt itsenäisenä seurana ja Vaprusin kakkosjoukkueeksi tulee Esiliiga-B:ssä pelaava Vändra JK Vaprus, minkä lisäksi Vaprus II jatkaa pelaamistaan kakkosliigassa.

– Muutos on ilman muuta suuri ja kaikki tapahtuu nopeasti, mutta olemme valmis ottamaan vastuun, Vaprusin puheenjohtaja Jaak Roosson sanoi soccernet.ee:n mukaan.

– Meillä on kaupungin tuki ja toivomme, että Linnameeskonnan pelaajia tukeneet tahot jatkavat tukena myös Vaprusin takana.

Muutos on saanut hyväksynnän myös Viron jalkapalloliitolta.