Joonas Korpisalo kerää kehuja NHL:ssä: ”Hän on ollut suuri syy voittoihimme”
Columbuksen rookie-maalivahti Joonas Korpisalo on hämmästyttänyt jääkiekkoa seuraavat ihmiset. Harva uskoi, että hän nousisi tällä kaudella pelaavaan kokoonpanoon, vielä harvempi sitä, kuinka hyvin hän on pelannut illasta toiseen.
Korpisalo on pelannut nyt 15 ottelua kovalla torjuntaprosentilla 92,3. Häntä kohti on lauottu keskimäärin 33 kertaa joka ottelussa, mihin nähden myös päästettyjen maalien keskiarvo 2,58 on erinomainen.
– Hän on ollut aivan loistava. Tuntuu että hän ehtii joka paikkaan ja näkee ihan kaiken. Irtokiekkoja ei juurikaan tule, kehuu kokenut seurakaveri Brandon Dubinsky.
– Korpisalo pelaa kuin veteraani, on ollut hienoa nähdä hänen upeita torjuntojaan.
Korpisalo itse on vaatimaton. Edellisessä ottelussa NY Islandersia vastaan hän torjui peräti 44 laukausta.
– Joukkue puolustaa edessäni erittäin hyvin. On vain hyvä että laukauksia tulee paljon, silloin pysyy koko ajan lämpimänä. Mielestäni se on paljon helpompaa kuin jos laukauksia tulisi ottelua kohti vain 20. Nollapeleillä ei ole minulle merkitystä, vain sillä, että joukkue voittaa.
Myös päävalmentaja John Tortorella äityi kehumaan nuorta suomalaista.
– Hän on tehnyt erinomaisia torjuntoja. NHL:ssä voittaakseen on oltava erittäin hyvä maalivahti ja Korpisalo on ollut yksi suuri syy siihen, että olemme pystyneet voittoihin, valmentaja ylistää.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Konferenssiliigan liigavaihe saatiin päätökseen
- Joel Kiviranta Coloradon sankari – Teuvo Teräväisen vahva vire jatkuu
- Suomen joukkue Tour de Skille nimetty
- Aleksander Barkov palasi voitokkaana
- Viaplay esittää jatkossa taito- ja pikaluistelua
- Patrik Laine iski hattutempun – Teuvo Teräväiselle myös kolmen pisteen peli
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä