22-vuotias laituri Joonas Cavén palasi hiukan yllättäen Korisliigaan neljän vuoden tauon jälkeen. 18-vuotiaana Tampereen Pyrinnöstä maailmalle lähtenyt 211-senttinen hujoppi palasi tuttuihin maisemiin ja Pyrintöön. Korisliiga alkoi eilen, tänään Pyrintö ja Cavén kohtaavat omassa avauksessaan Salon Vilppaan. Sivustomme erikoishaastattelussa Cavén kertoo vuosistaan ulkomailla ja halustaan pelata joskus vielä Euroopan huipulla.

Miltäs on tuntunut palata Pyrintöön, onko meininki muuttunut paljon neljässä vuodessa?

– Tosi hyvät fiilikset on ollut palata. Neljän vuoden takaiseen verrattuna Pyrinnössä ja koko Korisliigassa on menty kyllä tosi paljon eteenpäin ja koko homma on nyt paljon ammattimaisempaa. Valmentajat ja pelaajat ottavat nyt kaiken paljon enemmän kuin ammattilaiset. Ja ainakin meidän seurassa pelaaja todella tuntee olevansa ammattilainen, kohtelu on sen mukaista.

Ilkka Palviainen tuli Pieti Poikolan suuriin saappaisiin Pyrinnön päävalmentajaksi, miltä mies vaikuttaa?

– Tosi hyvältä. Jos valmentaja ei olisi tehnyt minuun vaikutusta, en olisi tehnyt sopimusta seuran kanssa. Hän uskoo omaan juttunsa ja ne kuulostavat erittäin hyviltä.

Miksi päätit palata Suomeen, oliko vaihtoehtoja?

– Oli, Espanjassa ja Saksassa. Suuri syy Suomeen tuloon oli se, että halusin päästä pelaamaan mahdollisimman paljon ja antamaan näyttöjä. Viime kausi etenkin meni vähällä pelaamisella, enkä päässyt näyttämään, siksi halusin kehittävään ympäristöön, missä saan paljon vastuuta. Pyrintö kuulosti hyvältä vaihtoehdolta tästä näkökulmasta.

Millä tavalla vuodet ulkomailla ovat kehittäneet sinua? Missä olet nyt eniten parempi pelaaja kuin lähtiessäsi?

– Kaikessa, mutta eniten henkisellä puolella. Olen kasvanut ihmisenä paljon, kun olen nähnyt niin paljon näiden vuosien aikana. Oli pakko kasvaa, kun oli yksin ulkomailla. Olen nähnyt kaksi huippumaata, niiden koripallokulttuurin ja sen, kuinka siellä harjoitellaan. Samantyylinen pelaaja olen kuin Suomesta lähtiessäni, mutta joka osa-alueella parempi.

Pelasit monessa seurassa (CB Prat, Joventut Badalona, Reno Bighorns ja Delaware 87rs), mistä jäi parhaat muistot ja mistä huonoimmat?

– Espanjasta jäi parhaat, farmijoukkueessa Pratissa roolini kasvoi koko ajan, siitä jäi tosi hyvä fiilis ja paljon hyviä kavereita. Ykkösjoukkue ei ollut ihan samanlainen, pelaajat eivät olleet samalla tavalla kuin yhtä perhettä. Mutta se oli sikäli hienoa aikaa, että huomasin pärjääväni vaikka Euroopan parhaassa liigassa, se viimeinen vuosi siellä oli tosi opettavainen ja antoi uskoa, että pystyn pärjäämään Euroopan huipulla.

– Viime kausi jenkeissä oli koripalloilun kannalta hankalin. Se oli kokemuksena kaikista opettavaisin, mutta ei pelillisesti sitä, mitä hain. Amerikassa koripallo on kuitenkin aika paljon erilaista kuin Euroopassa.

Mistä se jäi mielestäsi kiinni, että et pystynyt lyömään läpi NBA:n kehitysliigassa?

– Yksi syy oli se, että tuli neljän kuukauden loukkaantuminen ja siitä menin suoraan yksillä reeneillä pelaamaan. Kun on nuori eurooppalainen kaveri, niin siellä on aika vaikea saavuttaa valmentajan luottamusta, pelipaikka on hankala ansaita siellä.

Sinulla on kokemusta nyt Suomesta, Espanjasta ja USA:sta, millä tasolla mielestäsi meillä Suomessa mennään harjoittelun ja pelitaktisen puolen kanssa verrattuna huippumaihin? Olemmeko kaukana perässä?

– No jenkeissä ei nyt kovin paljon harjoiteltu. Espanjassa harjoitellaan kyllä kovaa, mutta ei ero kovin suuri ole, kyllä Suomessa treenataan lähes yhtä hyvin. Totta kai Espanjassa on paljon suuremmat resurssit ja sekin vaikuttaa asiaan.

– Taktisella puolella Suomessa ei mielestäni jäädä yhtään jälkeen huippumaista. Täällä on paljon todella fiksuja ja hyviä valmentajia, siinä en näe mitään eroa.

Vaikka peliaikasi jäi vähäiseksi, millainen kokemus oli EM-lopputurnaus Susijengin kanssa?

– Se oli nimenomaan aivan huikea kokemus. Oli mahtavaa päästä sinne mukaan, fanit olivat aivan uskomattomia, en ole koskaan nähnyt sellaista aikaisemmin. Se sytytti, vaikka ei kovin paljon päässytkään pelaamaan. Toki olisin halunnut pelata enemmän, mutta joukkueen ehdoillahan siellä mennään.

Tähtäimesi on yhä tiukasti ulkomailla, missä asioissa sinun pitää olla vielä parempi, että pääset pelaamaan juuri sellaiseen joukkueeseen ja sarjaan kuin haluat?

– Puolustuspelaaminen ja sellainen tilannekovuus, että pärjää paremmin yksi vastaan yksi tilanteissa. Fysiikkaa on parannettavaa edelleen.

Tuosta tulikin mieleen, että kun katselit Suomen peliä Serbiaa vastaan penkiltä EM-kisoissa, olisiko tehnyt kovasti mieli mennä korin alle painimaan Miroslav Raduljican kanssa?

– No ei kyllä ihan kauheasti olisi tehnyt mieli, ehkä olisi vähän voinut käydä sivusta lätkimässä. On se kyllä aika hurja kaveri.

Palataan Korisliigaan, oletko miettinyt, kuinka kauan olet valmis pelaamaan Suomessa? Koska on päästävä takaisin ulkomaille?

– En ole miettinyt vielä muuta kuin tätä kautta. Pyrintö on tässä kohtaa erittäin hyvä vaihtoehto, varmasti kehittävä minulle. Keskityn täysin tähän kauteen, enkä edes mieti, mitä ensi kaudella tapahtuu.

Mitä odotat Korisliigasta, Pyrinnöllä on aika kova nippu? Ketkä ovat kovimmat vastustajat?

– Ensisijaisesti odotan vain sitä, että pääsen pistämään Pyrintö-paidan päälle numero 13 selässä. Lähden keskittymään peli kerrallaan, koska tämä on nyt minulle uusi sarja. Mitään mestaruuksia ja mitaleja ei ole vielä tullut mietityksi. Tuntuu tosi hienolta päästä pelaamaan Damon Williamsin kanssa, hän oli täällä silloinkin, kun debytoin Pyrinnössä 18-vuotiaana. Kaveri on todella kokenut, mutta jaksaa painaa reeneissä koko ajan ihan täysillä, hän on todella hieno ja arvokas esikuva meille kaikille.

– Bisons on aika pahuksen kova nippu ainakin paperilla, muista joukkueista en kauheasti edes tiedä, korkeintaan muutamia yksittäisiä pelaajia.

LAURI HOLLO

Aiheet Cavén Joonas Haastattelut Koripallo Korisliiga Tampereen Pyrintö