Jokeri-legenda muistelee: ”Teemu Selänne oli suurin viestinviejä”

Kanada-malja täyttää tällä viikolla kunnioitettavat 70 vuotta. Himoitun pokaalin kunniaksi Suplan Liiga-podcastissa on haastateltu eri aikakausien mestareita. Jokerien 1990-luvun menetystä muisteli joukkueen kapteeni, Valtteri Immonen. Immosen mukaan Jokerien menestys oli monen asian summa.
– Kyllähän kaikki hankinnat menivät nappiin. Omistajapuolella Hjallis Harkimo teki vaimonsa kanssa erittäin hyvää työtä, että Jokereiden imago ja tunnettavuus kasvoivat potenssiin. Pelaaja, josta tuli lopulta maailmanlaajuinen supertähti, eli Teemu Selänne oli suurin viestinviejä. Yhtään ainutta pelaajaa ei voi vähätellä, Immonen kertoi podcastissa.
Ensimmäiset sittemmin tavallisiksi muodostuneet kansanjuhlat tulivat kuvioihin mukaan Jokerien myötä 1992.
– Olimme olleet eduskuntatalolla vierailulla. Ajattelimme, että ajamme siitä Nordenskiöldinkadun hallille. Ajattelimme, että eihän sinne ketään tule. Sehän oli aivan järkyttävää, kun porukkaa oli todella paljon! Se yllätti meidät täysin ja silloin kristallisoitui se, kuinka paljon Jokereita fanitettiin.
Valtteri Immonen voitti viikon juhlakalun, eli Kanada-maljan, Jokereissa neljästi.
Lähde: Suplan Liiga-podcast
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Suomen MM-hiihtotähdestä kurja paljastus Ylellä
- Artturi Lehkonen maalinteossa – Kevin Lankinen loisti
- Patrik Laine hurjana – suomalaispakit iskussa
- Winnipegin hurja liito jatkuu
- Teuvo Teräväinen rikkoi rajapyykin
- NHL palasi tositoimiin – suomalaispelaajat tehokkaina
- Eurooppa- ja Konferenssiliigassa ensimmäinen pudotuspelit pelattu – neljännesvälierät arvottu
- Liverpool jäi tasapeliin
- Suomen joukkueet Trondheimin MM-kisoihin valittu
- Liverpool voittoon – Tottenham jatkoi ManU:n tuskaa