Jenkkilehti hehkuttaa NHL:n tulikuumaa suomalaisveskaria – ”Potentiaalia jopa Calder Trophyn voittajaksi”
Suomen jääkiekkomaajoukkueen ykkösmaalivahtina viime kevään MM-kisoissa toiminut Harri Säteri on pelannut tällä kaudella uransa ensimmäiset ottelut NHL:ssä.
Säteri, 28, on torjunut Florida Panthersin maalilla kahdeksassa pelissä torjuntaprosentilla 91,4. Eikä hänellä huonosti ole mennyt, kaikkea muuta.
Maanantaina hänet valittiin koko menneen NHL:n viikon kakkostähdeksi. Viime viikolla Säteri pelasi kolmessa ottelussa ja voitti ne kaikki.
The Province -lehti nosti esiin Säterin loistovireen ennakoidessaan Floridan ja Vancouver Canucksin keskiviikkona aamuyöllä Suomen aikaa pelattua ottelua, jonka Florida voitti 3-1. Säteri pelasi vahvan pelin torjuen 26 laukausta.
Ennakkoon The Province hehkutti Säterin ja Vancouverin tulokashyökkääjän Brock Boeserin kohtaamista.
– Hänessä on potentiaalia jopa Calder Trophyn voittajaksi. Kun sekä Roberto Luongo että James Reimer ovat sivussa, Säteri ei ole sen aikana pelkästään astunut esiin, vaan pelannut myös kuin tähti. Ainakin viime viikolla, lehdessä kirjoitettiin.
Calder Trophy jaetaan NHL:ssä vuosittain sarjan parhaalle tulokkaalle. Voittajan valitsevat Professional Hockey Writers’ Associationin jäsenet sen jälkeen, kun runkosarja on päättynyt.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja