Japani yllätti Kolumbian H-lohkon avausottelussa!
Japani onnistui voittamaan Kolumbian numeroin 1-2 H-lohkon avausottelussa.
Heti ottelun kolmannella minuutilla nähtiin dramaattinen tilanne, kun Kolumbian Carlos Sanchez torjui sääntöjen vastaisesti kädellä Japanin Shinji Kagawan laukauksen. Tästä seurauksena oli punainen kortti sekä rangaistuspotku. Kagawa sijoitti itse rankkarista varmasti Japanin 1-0 -johtoon.
Kolumbia tuli alivoimaisena kuitenkin tasoihin kun ottelua oli pelattu 39. minuuttia. Radamel Falcao hankki joukkueelleen vapaapotkun boksin ulkopuolella, jonka Juan Quintero ampui nerokkaasti hyppäävän muurin ali maaliin. Maali oli Quinterolle varmasti maistuva, sillä mies nousi Kolumbian avauskokoonpanoon vain joukkueen tähtipelaajan James Rodriguezin loukkaantumisen takia.
Lisämaaleja ei enää ensimmäisen puoliajan aikana nähty, joten taukoa lähdettiin viettämään 1-1 -lukemissa.
Toisella puoliajalla Japani sai otteen pelistä Kolumbian pelatessa alivoimalla. Japani sai palkintonsa hyvästä painostuksesta ottelun 73. minuutilla, kun Yuya Osako puski kulmapotkusta Japanin johtoon.
Kolumbia ei enää tästä pystynyt nousemaan, vaan Japani nappasi yllättävän avausvoiton.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja