Janne Laukkasen NHL-ura lähti lentoon Ottawassa, vaikka alku oli karu: ”Löivät oven kiinni! Kukaan ei ollut kertonut huoltajille!”
Janne Laukkanen pelasi suurimman osan NHL-urastaan Ottawa Senatorsissa. Yli 400 runkosarjapelistä hän edusti Senatorsia 266 runkosarjaottelun verran. Hän siirtyi Ottawaan Colorado Avalanchesta kesken uransa toisen NHL-kauden.
– Eihän me niistä paljon tiedetä, miten ne menevät. Tuli vain ilmoitus. Agentti laittoi viestiä, että tällainen juttu on liikkeellä. Jacques Martin eli Avalanchen kakkosvalmentaja meni Ottawaan, ja olisinko ollut niissä keskusteluissa mukana, en ole ihan varma. Tällainen mielikuva minulle on jäänyt, hän muistelee Suplan haastattelussa.
Laukkanen ei siirtoja harmittele.
– Sehän on bisnestä siellä, mikä pitää ymmärtää. Näin sen enemmänkin mahdollisuutena, hän sanoo.
Ensiesiintyminen Ottawan hallilla oli ikimuistoinen. Laukkasen hankinnasta ei tiedetty, joten tie nousi alkusi hallilla pystyyn.
– Siellä kävi pieni episodi. Minulle ilmoitettiin, että pitää mennä hallille ja koppiin. Pääsin vartijoiden ohi kamojen kanssa, koputin oveen ja sanoin fiksuna suomalaisena: ”My name is Janne Laukkanen and I should get to the dressing room.” Ne löivät oven kiinni! Kukaan ei ollut kertonut huoltajille! Sitten seisoin siinä vähän aikaa, ja he vissiin soittivat jonnekin. En antanut periksi, vaan seisoin ovella kylmänviileästi 10-15 minuuttia. Sitten he avasivat oven ja pyytelivät anteeksi: ”Sorry, sorry, we didn’t know!” Ollaan sitä jälkikäteen naurettu huoltajien kanssa, hän sanoo.
Kauppa tapahtui tammikuussa 1996, ja Laukkanen pelasi keväällä 20 ottelua Ottawassa. Seuraavalla kaudella hän pelasi jo 76 ottelua.
– Mielestäni en pelannut siellä kovin hyvin alkuun. Siinä oli World Cup -96, ja siellä tapahtui jotain, mikä sai oman urani seuraavalle tasolle. Sen jälkeen oli paljon helpompi mennä ja taistella paikka kokoonpanossa, Laukkanen sanoo.
Janne Laukkanen kertaa NHL-uransa käänteet Suplan Stanley Cup classics -podcastissa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja