Jalkapallomaailman kuumin valmentaja teki jatkosopimuksen: ”Hän vie meitä koko ajan ylemmäs”
Ranskalaisvalmentaja Laurent Blanc on tehnyt huumaavaa jälkeä PSG:ssä. Joukkue ei ole hävinnyt tällä kaudella yhtään liigaottelua ja voi hyvin olla, ettei häviäkään. Seura palkitsi valmentajansa kahden vuoden jatkosopimuksella ja palkankorotuksella.
50-vuotiaan Blancin aikakaudella vuodesta 2013 PSG:n voittoprosentti on ollut käsittämätön 73,51. Ei ihme, että PSG on matkalla kolmanteen peräkkäisen Ranskan mestaruuteen.
Seura ilmoitti nettisivuillaan, että Blancin uusi sopimus ulottuu vuoteen 2018.
– Kiitän seuraa saamastani luottamuksesta. Heti alusta asti minulla on ollut kunnia työskennellä näin kunnianhimoisessa seurassa, ja valmentajana on äärimmäisen upeaa päästä työskentelemään näin hienojen pelaajien kanssa, Blanc suitsutti omiaan.
– Toivon että pystyn tekemään PSG:stä kunnioitetun ranskalaisen jalkapallon lähettilään.
PSG:n omistaja Nasser Al-Khelafi ei säästelly ylisanoja.
– Kuluneen kolmen vuoden aikana päävalmentajamme esikuntineen on kirjoittanut aivan uusia sivuja seuramme menestyksekkääseen historiaan. On tullut mestaruuksia ja erilaisia ennätyksiä.
– Minä olen luottanut häneen alusta asti ja uskonut hänen kykyihinsä viedä meitä joka vuosi askel askeleelta ylemmäs. On upeaa, että samaan aikaan pelaamme erittäin viihdyttävää ja kaunista jalkapalloa, jota kaikki fanit rakastavat, Al-Khelafi suitsutti.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja