Jääkiekkoliitolta päätöksiä kesken jääneen kauden suhteen
Jääkiekkoliiton hallitus käsitteli keskiviikkona koronaviruksen vuoksi kesken jääneen sarjakauden vaikutuksia Suomen mestaruuksiin, eri sarjojen voittoihin ja sijoituksiin ja kauden 2020-21 sarjapaikkoihin.
Päätökset tehtiin kilpailuvaliokunnan esityksen pohjalta, yhdistyslakiin, Olympiakomitean eettisiin ohjeisiin ja reilun pelin tavoitteisiin sekä Jääkiekkoliiton kilpailusääntöihin nojautuen siten, että ne ovat jäseniä kohtaan yhdenvertaisia.
SM-sarjojen jäätyä kesken eri vaiheisiin hallitus päätti, ettei mestaruuksia jaeta yhdenvertaisuuden vuoksi missään sarjassa. Päätös koskee myös muita sijoituksia.
Sama periaate pätee muihin sarjoihin. Koska sarjat keskeytettiin eri vaiheissa, ei voittoja tai sijoituksia jaeta runkosarjan perusteella.
Tulevan kauden sarjapaikkojen osalta päätöksenteossa huomioitiin tilanteen poikkeuksellisuus ja urheilulliset näkökohdat.
Näistä lähtökohdista nousu ylempään sarjaan päätettiin mahdollistaa niille, jotka olivat joko jo varmistaneet paikan ylemmässä sarjassa tai olivat vielä mahdollisuudessa nousta. Kukin seura tekee päätöksen sarjapaikan vastaanottamisesta.
Joukkueet, jotka olivat putoamassa sarjasta mutta joiden putoaminen ei ollut varmistunut, saavat mahdollisuuden jatkaa ylemmässä sarjassa niin halutessaan. Muut karsintasarjoihin osallistuneet jatkavat ensi kaudella alemmassa sarjassa.
Naisten Liigassa paikkaa kauden 2020-21 Naisten Liigan alkusarjaan tarjotaan näin ollen Lukolle, RoKille ja TPS:lle. Jos kaikki kolme joukkuetta ottavat sarjapaikan vastaan, on alkusarjassa mukana 11 joukkuetta, jotka pelaavat kaksinkertaisen sarjan (20 ottelua per joukkue).
B-nuorten alemmasta jatkosarjasta tarjotaan paikka kauden 2020-21 U18 SM-alkusarjaan Jukureille, SaiPalle, KooKoolle ja Sportille. Lisäksi sarjassa säilyvät kuuden parhaan joukkoon sijoittuneet Tappara, HPK, Lukko ja Kiekko-Espoo. Mikäli tarjotut paikat otetaan vastaan, pelataan alkusarja 18 joukkueen kaksinkertaisena sarjana (34 ottelua per joukkue).
Alemmista sarjoista tehtiin vastaavilla periaatteilla omat päätöksensä.
Mestiksen sarjajärjestelmän osalta Jääkiekkoliiton liittohallitus on päättänyt, että Mestiksen joukkuemäärä pyritään kasvattamaan tulevalla kaudella 14:ään joukkueeseen. Edelleen liittohallitus päätti myös, että epävakaasta tilanteesta johtuen Mestiksessä ei poikkeuksellisesti pelata karsintoja kaudella 2020-2021. Mestistä koskevista päätöksistä on julkaistu oma erillinen tiedote.
Sarjoissa, joissa oman sarjatason pudotuspelit olivat käynnissä eikä pääsyä sitä seuraavaan karsintaan ollut tapahtunut, joukkueiden sarjatasot eivät muutu vaan joukkueet jatkavat kuluneen kauden sarjatasoilla. Tämä koskee mm. Suomi-sarjaa ja II-divisioonaa.
Lähde: Jääkiekkoliiton verkkosivut
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Konferenssiliigan liigavaihe saatiin päätökseen
- Joel Kiviranta Coloradon sankari – Teuvo Teräväisen vahva vire jatkuu
- Suomen joukkue Tour de Skille nimetty
- Aleksander Barkov palasi voitokkaana
- Viaplay esittää jatkossa taito- ja pikaluistelua
- Patrik Laine iski hattutempun – Teuvo Teräväiselle myös kolmen pisteen peli
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä