HS: Eva Wahlström nousemassa sittenkin kehään – ottelu jo parin viikon päästä
Nyrkkeilijä Eva Wahlström koki hiljattain kovan pettymyksen. Suomalaisen piti otella Pietarissa 22. joulukuuta kazakstanilaista Firuza Sharipovaa vastaan, mutta Sharipova vetäytyi ottelusta viime viikolla loukkaantumisen takia.
Takaisku oli Wahlströmille iso, sillä hän oli valmistautunut otteluun erinomaisesti. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että hän saa sittenkin otella tämän vuoden puolella. Ilta-Sanomien mukaan Wahlströmin taustajoukot ovat neuvotelleet hänelle ottelun irlantilaista Katie Tayloria vastaan.
Olympiavoittaja Taylor kohtaa näillä näkymin Wahlströmin puolustaessaan kevyen sarjan MM-titteleitään 15. joulukuuta New Yorkin legendaarisessa Madison Square Gardenissa.
Wahlström on jo sopinut ottelusta Taylorin promoottorin Matchroomin kanssa.
– Odotamme vielä, että tapahtuman järjestäjä Golden Boy Promotions hyväksyy ottelun, Wahlströmin agentti Petri Paimander kertoi IS:lle.
Jo viime keväänä Wahlström sanoi MTV:lle pitävänsä Tayloria hänelle hyvänä vastustajana. Nyt hänen toiveensa on toteutumassa.
IS:n tietojen mukaan Wahlström ei ansaitse Tayloria vastaan käytävästä ottelusta yhtä paljon kuin olisi ansainnut Sharipovaa vastaan. Silti palkkio on Wahlströmin uran suurin.
Wahlströmin ottelusta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja