Inter jyrää Italiassa vanhaan malliin: “Ei tarvetta pelaajahankinnoille”
Seria A:ssa Internazionale on siirtynyt piikkipaikalle. Vakuuttavaa kautta pelaava Inter on voittanut 13 ottelusta yhdeksän ja hävinnyt ainoastaan kerran.
Sunnuntaina Inter löi Frosinonen 4-0 ja se on nyt voittanut neljä peräkkäistä ottelua päästämättä maaliakaan.
– Sarja on pitkä ja vielä on 25 ottelua jäljellä. Mielestäni 3-4 joukkueella on meihin nähden pieni etu, sillä he ovat pelanneet kauemmin yhdessä. Mutta kieltämättä asiat ovat nyt hyvin, eikä meillä ole tarvetta hankkia uusia pelaajia tammikuun siirtoikkunan aikana, sanoi joukkueen valmentaja Roberto Mancini Premium Sportille.
Juuri Mancinin ja Jose Mourinhon komennossa Inter voitti viisi mestaruutta putkeen vuosina 2006-2010. Mourinhon johdolla tuli myös Mestarien liigan voitto 2010. Vielä 2011 Inter voitti Italian cupin, mutta sen jälkeen alkoi pokaaliton aikakausi. Kaudella 2011 Inter oli liigassa kakkonen, 2012 kuudes, 2013 yhdeksäs, 2014 viides ja viime kaudella kahdeksas. Mourinho lähti 2010, sen jälkeen joukkueessa on nähty peräti seitsemän eri valmentajaa, Rafael Benitez, Leonardo, Gian Piero Gasperini, Claudio Ranieri, Andrea Stramaccioni, Walter Mazzarri ja marraskuusta 2014 alkaen Mancini.
Vasta nyt Inter on palannut Italian huipulle, kuiva kausi on ollut pitkä ja sekava.
– Olemme saaneet pelin kulkemaan. Tavoitteemme on ollut viime aikoina parempi teho maalipaikoissa ja tänään se onnistui, vaikka Frosionelta loppuikin bensa aika pahasti ottelun lopussa, Mancini kommentoi voitetun ottelun jälkeen.
Ensi maanantaina Inter kohtaa liigassa Napolin, joka on sarjakakkosena kaksi pistettä Interin perässä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja