Ilves järjesti jymypaukun – kaatoi suurseuran ja eteni Konferenssiliigassa jatkoon

Ilves järjesti todellisen pommin, kun se eteni Konferenssiliigan kolmannelle kierrokselle kaatamalla rangaistuspotkukilpailun jälkeen Austria Wienin.
Ilves oli voittanut ensimmäisen osaottelun kotonaan 2-1 ja joutui tukalaan tilanteeseen toisessa, kun Austria Wien ehti karata kahden maalin johtoon jo vajaan puolen tunnin kohdalla. Lauri Ala-Myllymäki toi Ilveksen kuitenkin yhteistuloksessa tasoihin, kun 30 minuuttia oli pelattu.
Wien meni reilun tunnin jälkeen jälleen johtoon, mutta Aapo Mäenpää kavensi minuutti ennen täyttä aikaa. Näin ottelu meni jatko-otteluun.
Jatko-ottelukin näytti Ilveksen kannalta pahalta, kun kotijoukkue otti jälleen etulyöntiaseman, mutta Ilves tuli vielä kerran Marius Söderbäckin tuodessa Ilveksen yhteismaaleissa tasoihin.
Näin ottelu meni rangaistuspotkukilpailuun, jossa sankariksi nousi jatko-ottelun loppuhetkillä kentälle vaihdettu Otso Virtanen, joka torjui Wienin viidennen vetäjän yrityksen. Ilveksen pelaajista kaikki onnistuivat.
Ilves kohtaa kolmannella karsintakierroksella voittajan otteluparista Djurgården-Progres Niederkorn. Djurgården voitti avausosan kotonaan 3-0.
Viaplay esittää Konferenssiliigan otteluita suorina lähetyksinä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Suomen MM-hiihtotähdestä kurja paljastus Ylellä
- Artturi Lehkonen maalinteossa – Kevin Lankinen loisti
- Patrik Laine hurjana – suomalaispakit iskussa
- Winnipegin hurja liito jatkuu
- Teuvo Teräväinen rikkoi rajapyykin
- NHL palasi tositoimiin – suomalaispelaajat tehokkaina
- Eurooppa- ja Konferenssiliigassa ensimmäinen pudotuspelit pelattu – neljännesvälierät arvottu
- Liverpool jäi tasapeliin
- Suomen joukkueet Trondheimin MM-kisoihin valittu
- Liverpool voittoon – Tottenham jatkoi ManU:n tuskaa