Ilveksen totaalikaaos jatkuu entistä pahempana: ”Tästäkin kaudesta on jo luovutettu”
Legendaarinen Tampereen Ilves on valahtanut Liigassa jo toiseksi viimeiseksi, eikä sarjan jumbona majailevaan HPK:hon ole kuin neljä pistettä.
Sivustomme asiantuntija Lauri Hollo, Ilves aloitti kauden mainiosti, mutta mitä sitten tapahtui?
– Yhdeksän ensimmäistä peliä toi seitsemän voittoa ja kaksi tappiota, Ilves oli liigan keulapaikoilla ja Hakametsän keltavihreä osasto ekstaasissa. Sen jälkeen on tosiaan ollut hiljaisempaa. 22 viime pelistä saldona on vain viisi voittoa ja 17 tappiota. Joukkue on menettänyt uskonsa täydellisesti seurajohtoa myöten.
– Yksi syy lienee se, että Tuomas Tuokkolan sopimus päättyy ja ensi kauden valmentaja Karri Kivi julkistettiin jo marraskuun alussa. Se ei voi olla vaikuttamatta. Ilveksellä on ollut myös iso kasa loukkaantumisia, mutta ei niiden taakse voi liiaksi mennä, joka joukkueella on aina sairastuvalla ukkoja.
Millainen tilanne tuo on Tuokkolalle vetää kausi loppuun, kun hän tietää, että homma ei jatku?
– Erittäin hankala. Ammattimiehenä hän toki yrittää hoitaa ruutunsa viimeiseen saakka. Kommunikaatio seurajohdon kanssa on kuulemma kadonnut. Loukkaantumissuman keskellä Tuokkola on yrittänyt saada urheilutoimenjohtajalta Juha Pajuojalta lisää vahvistuksia ryhmäänsä, mutta Pajuoja ei ole kuulemma edes kuunnellut näitä toiveita. Jos kommunikaatio valmentajan ja johdon välillä ei toimi, kokee valmentaja tässä tilanteessa jäävänsä vielä enemmän yksin.
– Nyt Ilves laittoi vielä Antti Tyrväisen pihalle, mikä on urheilullisesti täysin kestämätön ratkaisu. Aamulehti laski tämän päivän jutussaan, että kun Tyrväinen on pelannut, Ilves on ottanut 2,0 pistettä / ottelu, ilman häntä saldo on ollut 0,5 pistettä. Ja sitten tällainen mies heitetään pihalle.
– Tai itse asiassa Tyrväinen lähti itse, mutta käytännössä hänet savustettiin ulos. Erittäin kuvaava oli pelaajan oma kommentti tänään IS:ssä: ”Koen ihan suoraan sanottuna, että seurajohto heitti minut bussin alle. Jäin täysin yksin tilanteessa, jossa seurajohdon tuki olisi ollut paikallaan. Nyt johtohenkilöt luikkivat pakoon eivätkä jääneet pelaajan rinnalle”. Ei ihme, että mies lähti mihin maisemiin.
Väkisin tässä tulee mieleen, että Ilveksen seurajohto unelmoi jo siitä, että kultasormi Karri Kivi tulee ensi vuonna ja taikoo hatustaan kultaisen kanin. Tämän kauden osalta ilmassa on vahvoja luovuttamisen merkkejä.
– Juuri tässä piilee suljetun Liigan iso sudenkuoppa. Miksi Ilves enää oikeastaan edes yrittäisi, kun putoamisesta ei ole vaaraa? Toki voittoja olisi otettava, että kansa jaksaa käydä hallissa, mutta muuten alkaa olla yhdentekevää, miten loppukausi läpsytellään. Onhan tämä täysin järkyttävää urheilullisesti, että joka vuosi häntäpään joukkueet voivat myydä tai lainata parhaat pelaajansa pois ja lätkiä loppukauden miten huvittaa. En näe tuossa mitään järkeä. Maksavaa katsojaa kusetetaan oikein urakalla ja vieläpä Liigan päätösten tuella. En yhtään ihmettele, että katsojamäärät ovat rajussa laskussa.
Kun Ilveksen surkea taloustilanne ja tempoileva seurajohto tiedetään, miksi Karri Kivi mahtoi tehdä sopimuksen seuran kanssa?
– Hän on Ilveksen kasvatti ja veri vetää. En tiedä, millaisia puheita ja lupauksia seurajohto on Kivelle sopimusneuvotteluissa suoltanut. Jos ja kun rahaa ei ole nyt kilpailukykyisen joukkueen rakentamiseen, miten sitä olisi ensi kaudella yhtään enempää? Varsinkin, kun yleisömäärät ja samalla rahavirrat seuran kassaan tulevat tällä vauhdilla romahtamaan. Kuka jaksaa lähteä katsomaan luovuttaneen joukkueen pelejä? Vaatii kyllä faniuden äärirajoja.
– On kyllä todella mielenkiintoista nähdä, mitä ensi kaudella tapahtuu. Löytyykö jostakin viimein se uusi omistaja Vincent Manngardin tilalle ja mitä Kivi saa tuossa ympäristössä aikaan? On ainakin suunnattoman iso haaste kunnianhimoiselle valmentajalle, sitä ei käy kiistäminen.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja